3 x näyttely: toukokuu

Kirjoittanut 13.5.2016

Kesäkausi alkaa tunnelmakuvilla festareilta ja Helsingin kaduilta.

Mikko Vento: Pariisin kevät
Mikko Vento: Pariisin kevät

Kun maailma rappeutuu 10.3.–5.6.2016
Savonlinnan maakuntamuseo  | Savonlinna | Riihisaari

Savonlinnan maakuntamuseossa on nähtävillä mielenkiintoinen näyttely näkövammaisen Mikko Vennon töistä. Sen nimi on Kun maailma rappeutuu.

– Näyttelyni taulut eivät ole pelkästään valokuvia – ne kertovat näkövammani etenemisestä vuosien aikana ja tuovat esille sen, kuinka minä näen erilaiset tilanteet. Kuvat on otettu vuosina 2008–2016 Ilosaarirockissa.

Mikko sairastui 1980-luvulla diabetekseen ja tämän jälkeen silmänpohjarappeumaan, josta hän on saanut 90 prosentin näkövamman.

– Näkövammastani huolimatta pystyn toimimaan ja kuvaamaan suht normaalisti. Olen leikilläni sanonut, että piti hankkia kamera, jotta näkisin selkeämmin, hän kertoo.

Osa kuvista on muokattu havainnollistamaan näkövamman vaikutusta näkemiseen.

– Työssäni kulttuurin ja taiteen parissa on tarkoitus rikkoa rajoja, osoittaa etteivät isotkaan muutokset ja vaikeudet elämässä tarkoita, että asioista pitäisi luopua. Kaiken keskellä voi löytää paljon positiivisia ja uusia asioita elämään.

Taneli Eskola: Kaivopuisto, Helsinki, 1998
Taneli Eskola: Kaivopuisto, Helsinki, 1998

Kaunis maa 18.5.–14.8.2016
Valokuvataiteen museo | Helsinki | Tallberginkatu 1

Suomen valokuvataiteen museon kesänäyttely sukeltaa valokuvataiteilija Taneli Eskolan maailmaan. Kaunis maa -näyttelyssä on esillä hänen tuotantoaan 1970-luvulta nykypäivään.

”Eskolan maisemakuvat tuovat mieleen lapsuuden kesät. Miltä meri tuoksui ja kuinka kirkas taivas oli. Ne muistuttavat myös siitä kauneimmasta talvipäivästä. Kun valo kaikui hangilta ja pakkanen nipisti poskesta”, on Sanna Lipponen todennut.

Eskola on havainnoinut välitöntä asuinympäristöään, kuten 1980-luvun Hämeenlinnaa ja Helsingin vanhaa Malmia. Hänen teoksensa ovat samalla ajattomia ja muistumia menneestä ajasta – kuvia lumen maisemista, katuja, aurinkoisia puutarhoja ja urbaaneja paratiiseja. Matkoillaan Eskola on tallentanut mm. Neuvostoliittoa, Viroa, Puolaa ja Italiaa.

Eskola on väitellyt taiteen tohtoriksi vuonna 1997. Hänen tekstejään on voinut lukea myös Kamera-lehden sivuilta.

Katso vielä
Katso vielä

Katso vielä 27.4.–21.5.2016
Pohjanmaan Valokuvakeskus | Lapua | Kauppatie 23

Pohjanmaan valokuvakeskuksessa on tavallisuudesta poikkeava valokuvanäyttely, jossa kuvat ovat laatikoista kasattujen tornien sisällä. Tarkoituksena on, että jokainen katseluhetki on yksityinen ja ainutlaatuinen. Teokset ovat 29 kuvaajan käsialaa.

Katso vielä -näyttely aloitti kiertueen viime vuoden lopulla Vaasasta ja jatkoi vuoden vaihteen jälkeen Seinäjoen kautta Kokkolaan – ja nyt Lapualle.