Kirjoittajalta Väärä Kurkku

Kuuntele kuvista – ja kuvia

Koronatilanne voi antaa lisää aikaa muuhun kuin kameran ulkoiluttamiseen. Voi kerrankin relata kuvista täysin, vapaana netin ja TV:n runsaasta valokuva-aiheisen aineistonkin katselusta! Mutta ei kai täysin relata – voisihan nyt…

Lisää

Fotofinlandia puhuttaa taas

Taidetta, käyttökuvia vai kiiltokuvia? Tällä palstalla on käsitelty kahta edellistäkin Finnfoton Suomen Valokuvajärjestöt ry järjestämää Fotofinlandia-kilpailua (v. 2016 ja 2018 ) ja hämmentävää vaihtelua kilpailun tavoitteissa ja säännöissä. Kilpailun taustoista ja…

Lisää

Nuoria kameraseuroihin – mutta miten?

Kysymys on vanha, mutta löytyykö uusia vastauksia? Monet kameraseurat ja Suomen Kameraseurojen Liitto (SKsL) ovat kiitettävän pontevasti ja jo kymmenien vuosien ajan yrittäneet houkutella lisää nuoria mukaan toimintaansa. Miksi hyvän…

Lisää

KESÄ: PAKKOKUVIEN VAI LUOVAN LOIKOILUN AIKAA?

Kesä ahdistaa kuvajaa aiheiden runsaudella. Mitä niistä olisi pakko valita, matkimatta jo tuhansin kuvin kerrottua? Sortuako maneeriin, jota jotkut kutsuvat vaatimattomasti tai itseironisesti ”kameran ulkoiluttamiseksi”? Jos koiran tavoin kamerakin voisi…

Lisää

Niin on, vaikka siltä näyttää!

”Niin on, jos siltä näyttää” on nimi Luigi Pirandellon näytelmälle vuodelta 1917. Pirandello kannatti pessimisti Schopenhauerin ajatusta, jonka mukaan objektiivista totuutta ei ole olemassa. Näytelmä käsittelee ihmisenä olemisen suhteellisuutta: ihmisyksilön…

Lisää

PIKTORIALISMI: MITEN SE VOI BREXIT-AIKANA?

Otsikkokuva on varhaispiktorialismia vuodelta 1840: Hippolyte Bayard otti kuvan itsestään muka hukkuneena. Brexitistä tulee mieleen eräänlainen Photo-Exit: suora valokuvaus pyrki erottautumaan saarelleen valokuvataiteen kentästä, jonka piktorialismi oli tahrinut. Puhdasta onkin…

Lisää

Onko tämä abstrakti valokuva?

No, miksipä ei olisi, eihän se esitä mitään reaalimaailmasta. Abstraktisuushan tarkoittaa juuri ei-esittävyyttä, ei-konkreettisuutta. Mutta ei, sehän onkin maalaus, abstraktia taidetta! Entä sitten ne kuvat, jotka löytyvät Valokuvataiteen Museon sivuilta…

Lisää

Fotoburgereita – vai fine diningia?

McDonald’sin pikaruokaravintolan avaaminen Roomassa v. 1986 aiheutti vastareaktion, ”Hitaan ruuan liikkeen” (slow food movement). Vallitseva periaate ”Kiirehdi, ahmi!” on synnyttänyt muillekin aloille samanhenkisiä alakulttuureja, ”slow movement” , yrityksenä rauhoittaa ylikiihtynyttä…

Lisää

GENREGURUT – pitäisikö heitä kumartaa?

Kolme pölkkyä, kriitikkoa – tai asiantuntijaa. Epäjumalina. Olisiko heitä hyvä kumartaa sen harrastajakuvaajan, joka etsii omaa linjaansa vakavasti? Sitä guruako, joka ”aitoa ja alkuperäistä” vilpittömästi puolustaessaan kieltäytyy näkemästä nykyisen valokuvan…

Lisää

Tämä ei ole kamera – mikä sitten?

Galleria Amos Rexissä Helsingissä on parhaillaan René Magritten näyttely. Magritten kuuluisinta teosta Tämä ei ole piippu (Ceci n’est pas une pipe) vuodelta 1929 Rexissä ei kuitenkaan nähdä. Ei tarvitsekaan. Sen…

Lisää

Mitä tämä kuva esittää?

– ainakin se on vastenmielinen! Pitäisikö kuva arvioida sen nimi huomioiden? Pohdin tätä jo edellisessä kolumnissani. Vuoden 2009 Ars Fennica -voittaja Jussi Kivi vieraili eräässä kameraseurassa esittelemässä taidettaan. Lopuksi hän…

Lisää

Väärin palkittuja kuvia?

Saako kuvan nimi vaikuttaa kuvakilpailussa? Monissa valokuvaajayhteisöissä kilpailukuvat arvioidaan vaivattomasti ja nopeasti kauneuden, sommittelun tai muun pelkästään visuaalisen vaikutelman perusteella. Vanha tuttu estetiikka ja vanhat tutut ja turvalliset kaavat toistuvat….

Lisää