Kirja lähiluonnon puolesta

Kirjoittanut 1.4.2016

Lahtelaiskuvaajan Luhdanjoki-kirja puolustaa lähiluontoa.

Petri Koivistolta on ilmestynyt sähköinen valokuvateos Luhdanjoki – Lintuja, luontoa, pohdintoja. Kirja kuvaa kokonaisen kalenterivuoden kierron Luhdanjoen maisemissa sekä valokuvin että Koiviston päiväkirjanomaisin merkinnöin. Kuvamateriaali on syntynyt pääosin vuosina 2008–2012.

Kirjaprojektiin kuluneita työtunteja tai kuvattuja ruutuja Koivisto ei ole laskenut, mutta arvioi viettäneensä Luhdanjoen alueella Lahdessa, Hollolassa ja Orimattilassa ainakin 270 päivää – sekä lukuisia öitä.

Koivisto on harrastanut lintuja aktiivisesti 2000-luvun alusta lähtien. Hän kertoo kuvanneensa luontoa ja lintuja vuodesta 2004 lähtien.

– Kirjaa varten kuvatessani totesin useasti, että maisemallisten lintujen kuvaaminen on haasteellista. Helpompaa olisi kuvata vain potrettikuvia, mutta minulle oli tärkeää, että kuvissani näkyy ja välittyy myös Luhdanjoen ainutlaatuinen miljöö, Koivisto kertoo.

Helsinkiläissyntyiselle Koivistolle Luhdanjoesta tuli lopulta merkittävä paikka myös oman päijäthämäläisen identiteetin synnyssä. Vuodesta 2001 Lahdessa asunut ja työskennellyt Koivisto on vuosien saatossa huomannut, kuinka Luhdanjoen maisema ja luontoarvot turmeltuvat yksi kerrallaan. Kuvauspaikat ovat monin paikoin jo muuttuneet pysyvästi.

Luhdanjoki-kirja on luettavissa tabletilla, joko iPadillä tai Androidilla.