Kirjauutuudet: marras-joulukuu

Kirjoittanut 23.11.2016

Verna Kovanen
Näkymättömät
Omakustanne | 139 sivua | 36,50 euroa

”Mulperi oli aluksi ihan tavallinen poika, mutta sit se joi niin paljon vettä, että se kutistui. Sitten se lähti planeetalle.” Verna Kovanen on saanut loistavan idean: hän on kuvannut ja haastatellut lapsia, joilla on mielikuvitusystävä. Hän on omien sanojensa mukaan dokumentoinut näkymätöntä. Mustavalkoiset tuokiokuvat pääsevät sisään lasten maailmaan. Päiväunille rakettilelun kanssa, töihin pulpettitoimistoon, makuuhuoneen rock-keikalle. Kirjan ulkoasu on räiskyvän värikäs, kuin lasten kuvakirja. Kaikille, joilla on ollut mielikuvitusystävä.

Lintukuvaajien matkassa vol. 2 -kirja
Muukkonen, Varesvuo, Juvonen & Peltomäki
Lintukuvaajien matkassa vol. 2
Docendo | 144 sivua | 28,90 euroa

Neljä nimekästä lintukuvaajaa, Tomi Muukkonen, Markus Varesvuo, Arto Juvonen ja Jari Peltomäki, ovat koonneet parhaimmat kuvansa viime vuosilta yksiin kansiin. Kirja etenee kronologisesti vuoden 2014 syksystä tämän vuoden kesään. Mukana on hämmästyttäviä liikkeen pysäytyskuvia, herkkiä tunnelmapaloja ja jännittäviä tilannekuvia. Kuten naakkakolmikko keräämässä karvatuppaita hevosen selästä. Hieno lahjakirja.

Vuoden 1956 kasvoja ja kohtaloita -kirja

Örs Csete & Gábor Richly
Vuoden 1956 kasvoja ja kohtaloita
Docendo | 160 sivua | 39,90 euroa

Unkarin kansannoususta on kulunut 60 vuotta. Kuvakirja suomalaisista ja unkarilaisista kansannousuun osallistuneista henkilöistä on julkaistu vuosipäivän kunniaksi. Unkarilainen Örs Csete on kuvannut budapestilaisia vuoden 1956 vapaustaistelijoita 1990-luvulta lähtien. Tuoreen kuvan rinnalla on pikkukuva 50-luvulta sekä lyhyt esittely henkilön vaiheista.