Koutaniemi on kuvannut fintiaaneja

Kirjoittanut 11.8.2016

WSOY:ltä on ilmestynyt juuri kirja fintiaaneista, eli suomalaisten ja intiaanien jälkeläisistä. Kirjan valokuvista vastaa Meeri Koutaniemi.

Kirjan tekijät Meeri Koutaniemi, Katja Kettu ja Maria Seppälä ovat perehtyneet fintiaanien elämään ja kulttuuriin sekä dokumentoineet elämää reservaateissa Yhdysvalloissa. Kirja kiinnittää erityisesti huomiota alkuperäisväestöjen oikeuksiin, siirtolaisuuteen ja naisten asemaan.

Fintiaanien mailla -teos kertoo suomalaisten siirtolaisten ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön jälkeläisistä 1900–2000-luvulla. Suomesta lähti 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kymmeniätuhansia siirtolaisia paremman elämän toivossa Pohjois-Amerikkaan. Töitä löytyi esimerkiksi kaivoksilta ja metsähakkuilta, ja siellä alettiin solmia suhteita ahtaalle ajettujen ojibwa-heimon intiaanien kanssa.

Suomalaisia ja intiaaneja yhdistivät tiivis luontosuhde ja samankaltainen mielenmaisema. Myöhemmin heidän jälkeläisistään alettiin käyttää termiä fintiaani.

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi on käsitellyt aiemmissakin teoksissaan naisten ja vähemmistöjen asemaa. Hän on voittanut monia arvostettuja palkintoja.

Kirjailija Katja Kettu on toiminut kirjan päätoimittajana. Hän on kirjoittanut teokseen taustoittavia ja historiaa luotaavia tekstejä sekä fintiaanien elämää valottavia lyhyitä fiktiivisiä kertomuksia. Maria Seppälä, Yleisradion kulttuuritoimittaja ja dokumenttiohjaaja, keskittyi teoksessa etenkin alkuperäisasukkaiden nykypäivään ja yhteiskunnallisen tilanteeseen.

Kirjan aineistosta on tehty nettisivut Ylelle.