Nykyaika on muuttanut

Kirjoittanut 19.1.2016

Valokuvakeskus Nykyaika on muuttanut uusiin tiloihin.

Tamperelainen Valokuvakeskus Nykyaika muutti viime vuoden lopulla uusiin tiloihin. Galleria saatiin kokonaisuudessaan käyttöön nyt tammikuussa, jolloin kellarin näyttelytilat avautuivat.

– Keväälle luvassa on muun muassa taiteilijoiden tuottamia luentoja, esittelyjä ja työpajoja. Voimme vihdoin asettaa yleisön tutustuttavaksi myös valokuvataidekirjoja: käsikirjastossamme on yli 800 nidettä, kertoo toiminnanjohtaja Irma Puttonen.

Näyttelytilaa on kahdessa kerroksessa yhteensä 120 neliötä. Tammikuussa galleriassa on esillä helsinkiläisen valokuvaaja Lasse Lecklinin Expedition, joissa tutkimusmatkaillaan pohjoisen arktisille alueille.

Lecklin on kuvannut näyttelyn teokset kahden vuoden aikana Suomen ja Norjan Lapissa sekä Huippuvuorilla. Valokuvasarjojen ja videoteosten kantava teema on ihmisen ja luonnon suhde. Leckliniä kiinnostavat ihmisen jäljet luonnossa ja ihmisen toiminnan vaikutus ympäristöön.

Helmikuussa vuorossa ovat Sanna Krookin ja Ulla-Maija Louhelan Lähiötarinoita-kokonaisuus sekä Lauri Erikssonin näyttely 22 tapausta asunnottomuudesta. Maaliskuussa nähtävillä on viiden tamperelaisen teoksia: Kolme askelta arjesta -ryhmänäyttelyssä tekijät lähestyvät arjen olemusta eri näkökulmista. Kellarissa on samaan aikaan esillä Aimo Hyvärisen ja Heikki Mäntymaan videoperformanssi Penkki.

Nykyajan näyttelyt ja kaikille avoin valokuvataiteen käsikirjasto ovat yleisölle maksuttomia.

Uusi galleria sijaitsee vuonna 1926 rakennetussa arvokiinteistössä, osoitteessa Kauppakatu 14. Hämeenpuiston viereinen kortteli vahvistuu yhtenä kaupungin galleriakeskittymänä, kun samassa korttelissa toimivat ennestään Galleria Koppelo ja Kapriisi.