Sony Awards -voitto Suomeen

Kirjoittanut 23.4.2016

Suomalainen opiskelija Sofia Jern on voittanut kansainvälisen Sony World Photography Awards -valokuvakilpailun opiskelijasarjan ja kuittasi koululleen 30 000 euron arvoisen Sonyn valokuvauskalustopaketin.

23-vuotias Sofia Jern, kolmannen vuoden valokuvauksen opiskelija Vaasan Novia-ammattikorkeakoulussa, voitti opiskelijasarjan valokuvasarjallaan The Glue Boys.

Helmikuussa 2016 Jernin kuvaama valokuvasarja kertoo Kitalen kaduilla Keniassa asuvista lapsista, jotka turvautuvat liiman haisteluun unohtaakseen elämän karun todellisuuden.

– Onni, suru ja toivo ovat kaikki suhteessa meidän omaan ympäristöömme. Kitalen kaatopaikalla monet lapset viettävät päivänsä etsien ruokaa. Osalla heistä on vanhemmat, jotka eivät kykene huolehtimaan heistä ja osa on kokonaan orpoja. Moni heistä viettää kylmät yöt nukkuen muovipalan alla. Unohtaakseen kylmän ja nälän he turvautuvat liiman haisteluun, joka tarjoaa heille pakokeinon todellisuudesta, kertoo Jern.

Jern valittiin opiskelijasarjan voittajaksi kymmenen finalistin joukosta. Opiskelijasarjaan osallistui yli 400 oppilaitosta ympäri maailman. Kaiken kaikkiaan kilpailuun lähetettiin tänä vuonna ennätyksellinen määrä töitä: 230 103 kilpailutyötä 186 eri maasta.

Voittajien ja finalistien valokuvat ovat esillä Somerset Housessa, Lontoossa, 22.4.–8.5.2016.