Tapahtumat

Ladataan Tapahtumat

Kerro tapahtumasta palaute@kamera-lehti.fi

« Kaikki tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Härkälä

21.1.2017 - 26.2.2017

Tapahtuma navigointi

Kuva: Iikka Tolonen: Härkälä.

Härkälä on suomalaisen yhteiskunnan marginaaliin sijoittuva, miehisen  maailman karusta todellisuudesta kertova dokumentaarinen  valokuvausprojekti, jonka parissa valokuvataiteilija Iikka Tolonen on  työskennellyt syksystä 2013 lähtien. Härkälä on eräänlainen miehinen  mikrokosmos, missä viina virtaa, sarvet kolisevat, eikä yhteenotoilta  voida aina välttyä.

Härkälä-projekti juontaa juurensa jo 2000-luvun alkuun, jolloin  Tolonen kuvasi tuntemiensa, omaehtoisesti marginaalissa elävien  autonkorjaaja-elämäntaiteilijoiden elämää Itä-Helsingissä.  Tarkoituksena oli luoda kaverusten seikkailuista kuvakertomus  absurdista rinnakkaistodellisuudesta yhteiskunnan marginaalissa ja  kertoa vaihtoehtoisista elämänvalinnoista sekä oman todellisuuden  luomisesta ja elämisestä yhteiskunnan normien ulkopuolella.

Palatessaan 2013 kartoittamaan tarinan päähenkilöiden tilannetta, kävi  pian selväksi, että kymmenen vuoden takainen vauhdikas ja rempseä  meininki oli joko seestynyt, tai eräiden henkilöiden osalta syventynyt  vakavaksi alkoholismiksi ja sitä seuranneeksi sosiaaliseksi  kaaokseksi. Kaksi henkilöä oli kuollut vuosien varrella. Kaverukset  ottivat ehdotuksen kuvausten jatkamisesta kuitenkin vastaan hyvin  innokkaina.

Tarkemmat tiedot

Alkaa:
21.1.2017
Loppuu:
26.2.2017
Tapahtumaluokka:

Tapahtumapaikka

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7
Oulu, 90100 Suomi
+ Google Map
Kotisivu:
www.photonorth.fi