Valokuvanäyttely vihdoin valmiina

Kirjoittanut 4.10.2016

Kovempaa, korkeammalle, kultaan!

Bloggasin maaliskuussa, että huhtikuussa avautuu ensimmäinen valokuvanäyttelyni Museokeskus Vapriikissa. Mutta kaikkien käänteiden kautta näyttely päätyi lopulta Helsingin Jäähalliin ja se avautui vasta nyt syyskuussa.

Kuvat ovat vihdoinkin seinillä, ja projekti on ollut varsin opettavainen alusta alkaen. Jo kuvaaminen todellisessa tilanteessa usean päivän ajan, kun ympärillä tapahtuu asioita ja sitten vain painetaan kameran nappia valitulla hetkellä, oli minulle uusi kokemus. Samoin kuin se, millaista teippiä kannattaa käyttää kuvien kiinnittämiseen 🙂 Ehkäpä jossain vaiheessa on mahdollista avata tätä projektia tarkemminkin jossain kohdassa.

Jos minun tulisi nyt tässä kohdassa valita yksi kuva näyttelystä, niin se oli yllä oleva kuva.

Mielestäni tämä laaja yleiskuva on mielenkiintoinen, koska kuva-alalla tapahtuu niin paljon. Olin finaaliottelun loppuajan Suomen joukkueen vaihtoaition takana. Kuva on napattu hetki sen jälkeen, kun Kasperi Kapanen teki ottelun voittomaalin jatkoajalla. Kamerassa minulla oli sillä kerralla Canon 16-35 mm -objektiivi, ja se oli laajakulmaisimmassa asennossaan. Kuva on minusta mielenkiintoinen useasta syystä:

  1. Niille suomalaisille ja ulkomaalaisille, jotka seuraavat jääkiekkoa ja seurasivat myös MM-kisoja, kuva kertoo ainutlaatuisesta hetkestä. Eikä varmaankaan kaipaa sen enempää selittelyä.
  2. Niistä, jotka eivät seuraa jääkiekkoa, useimmat kenties ymmärtävät, että kyseessä on kuva jääkiekko-ottelusta.
  3. Niille, jotka eivät edes tiedä jääkiekon olemassa olosta, ei kuva luultavasti avaudu ollenkaan.

Kun puhutaan uutiskuvasta tai ylipäätään kuvasta, jolla pyritään kertomaan tarina, niin kuva vastaa kysymykseen: kuka tekee, mitä tekee, missä tekee, milloin tekee, millä tavoitteella tekee. Useimmiten kuvan yhteydessä on myös teksti, joka antaa viitekehyksen kuvan katsojalle. Siispä kertooko yllä oleva kuva enemmän kuin tuhat sanaa – jos tätä tekstiä ei olisi? Ja jos kertoo, mitä se kertoo itse kullekin?

Ja toinen mielenkiintoinen pohdinta: jos tämä kuva olisi ollut päivälehden urheilusivuilla heti voitto-ottelun jälkeen uutiskuvana, kuvan katsomisen viitekehyksenä olisi dokumentaarinen uutiskuva. Kun taas nyt, kun se on osana valokuvanäyttelyä, on sen viitekehyksenä taidekuva. Miten siis kuvan paikka ja julkaisuaika vaikuttavat kuvan katsomiseen?

Siinäpä miettimistä lokakuun päiviin ja iltoihin 🙂

Muutamia pohdintoja itse projektista

Lähdin kuvaamaan jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskilpailuja työnimellä ”MM-kisat valokuvaajan silmin”. Eli kuvasin koko kisojen ajan kuvia siitä, mitä kentän ulkopuolelle tapahtui, behind the scenes -tyyppisesti. Tämä takia sarjassa ei ole yhtään kuvaa pelitilanteista – sen puolen hoitivat ammattilaiset, kuten Vesa Koivunen ja Tomi Hänninen. Kun Nuoret Leijonat taistelivat itsensä yhä vain pidemmälle kisoissa, kuvaaminen muuttui enemmän joukkueen seuraamiseksi, ja sitä kautta rakentui perusta Kovempaa, korkeammalle, kultaan -näyttelysarjalle:

”Näyttely kertoo Nuorten Leijonien matkasta enemmän symbolisesti kuin urheilukuvamaisesti. Sarja on visuaalinen kuvitus siitä myönteisestä energiasta, keskittyneisyydestä, periksiantamattomuudesta ja iloisuudesta, jolla Nuoret Leijonat menivät kovempaa, korkeammalle – kultaan. Ja valloittivat samalla suomalaisten sydämet.”

Jos näyttelyä lähtee katsomaan vasemmalta oikealle, niin ensimmäisellä seinällä on kolmen kuvan sarja, joka on ”Suomi-henkinen visuaalinen kokonaisuus”. Kuvissa olevat pelaajat ovat tunnistettavissa ja heidän tunteensa välittyvät kuvista. Mielestäni näistä kuvista välittyvät keskittyneisuus, ilo, onnellisuus ja samalla myös sen ilon jakaminen avoimesti. Visuaalisesti mietin tämän kokonaisuuden kohdalla kuvia halkovien diagonaalisten linjojen jatkumista kuvareunojen yli, kuvarajausten muutoksia ja tietenkin värimaailman säilymistä saman kaltaisena. Sisällöllisesti tavoitteena oli ajallinen kronologisuus: peliin lähtemisestä sen päättymiseen.

Nämä kuvat on taidettu ottaa suurimmaksi osaksi Canon 24–70 mm -objektiivilla ja käytin paljon sitä juuri koko kuvaamisen ajan laajakulmaisessa asennossa. Minulla oli usein mahdollisuus päästä lähelle pelaajia, ja laajakulmainen objektiivi oli minusta paras valinta, koska näin sain kuviin ”enemmän”.

Taidan olla tällä hetkellä aika ihastunut laajakulmaiseen objektiiviin 🙂 Tein jo Pose-kirjan kuvista useat 24 millisellä, intouduin katukuvaukseen 24 millisellä ja huomaan, että tässäkin projektissa samainen polttoväli on ollut käytössäni paljon. Mielenkiintoista 🙂

 Puputti_nayttelytila_04

Seuraava pieni pätkä seinää (kuvassa vasemmalla), jatkaa sarjaa sisällösesti ja tunnelmien kautta. Kuvissa näkyvät peliin valmistautuminen, siihen keskittyminen ja toisaalta sen jälkeinen vapautuneisuus ja iloisuus. Visuaalisesti nämä kuvat ovat vierekkäin siksi, että niissä on samaa värimaailmaa ja lisäksi riittävän erilainen kuvakoko (lähikuva ja laaja yleiskuva), jotta saatoin asettaa ne vierekkäin kahden kuvan kokonaisuudeksi. Riittävän iso ero kuvakoossa auttaa siinä, etteivät kuvat vie voimaa toisiltaan.

Puputti_nayttelytila_02

Kolmannella seinällä on eniten kuvia. Tavoitteenani oli rakentaa siihen kokonaisuus, jossa edelleen punaisena lankana on ”se myönteinen energia ja iloisuus jolla Nuoret Leijonat menivät kovempaa, korkeammalle – kultaan”, ja samalla ajallinen jatkumo, joka huipentuu kultajuhlaan. Visuaalisesti olen miettinyt samoja asioita kuin aiemminkin: miten kuvien visuaaliset linjat menevät, miten kuvarajauksissa on eroja, miten kuvien värimaailmat etevät jne.

Puputti_nayttelytila_01

Minulla on kisoista paljon muitakin kuvia, joista bloggaan tämän syksyn aikana omassa blogissani ja kerron, mitä kaikkea niiden kuvaamiseen liittyi. Alla oleva kuva minusta on yksi kisojen virallisen kuvaajan ottama. Ja miksikö hän sen otti – Suomen joukkueen vaihtoaitio oli niitä harvoja paikkoja, johon en saanut mennä kuvaamaan. Asia tosin selvisi minulle vasta kuvan ottamisen jälkeen 🙂

Kuva: Andre Ringuette, HHOF IIHF Images
Kuva: Andre Ringuette, HHOF-IIHF Images

Ja jos olet jossain vaiheessa Helsingin Jäähallin lähistöllä, niin käy kurkkaamassa näyttely. Kuvat ovat esillä koko jääkiekkokauden 2016-17 ajan. Ja jos keksin jonkin tapahtuman näyttelyn tiimoilta, niin ilmoittelen siitä some-kanavissa.

Ja vielä…. Jos et ollut Photokinassa, niin kuulumisia messuilta voit käydä lukemassa henkilökohtaisesta blogistani, klik.

Puputti_juliste