Vihreää parsaa pekonikääreessä

Kirjoittanut 1.5.2016

Olen huomannut liki 30-vuotisen valokuvausalan työrupeamani aikana, että lähes jokainen ammattikuvaaja ja kuvauksen harrastaja on keskivertoa enemmän kiinnostunut ruuanlaitosta. Minä sain 1970-luvulla isänmaan harmaissa soppatykinjohtajan koulutuksen, ja kai voisi sanoa, että ”siitä se sitten lähti”.

Olen pian 40 vuoden ajan hoitanut pääosin perheemme ruokaostokset ja kattiloiden kolistelut. Olen myös kerännyt keittokirjoja, joita löytyy tällä hetkellä hyvän joukon yli 300 nidettä. Teen kuitenkin hyvin harvoin mitään suoraan keittokirjan reseptien pohjalta, vaikka vaikutteita niistä ammennankin. Pidän erityisesti välimerellisestä ja japanilaisesta keittiöstä.

Tällainen ilta-ateria syntyi vapun alla hetken mielijohteesta. Ei maistunut yhtään hassummalta.

Helppo keväinen arkiruoka

Vihreää parsaa pekonikääreessä ja hernepyreetä

Neljälle

Kaksi nippua tuoretta vihreää parsaa
Yksi nippu tuoretta kevätsipulia
Yksi kohtalaisen kokoinen yksikynsivalkosipuli
2 pakettia amerikan pekonia (yht. 300 g)
Noin 500 grammaa pakasteherneitä
Purkki vähärasvaista creme fraichea (150 g)
Ripaus hyvää meri/vuorisuolaa

1. Huuhtele parsat ja leikkaa pois tyvestä kova puumainen osa. Höyrytä tai keitä mahdollisimman vähässä vedessä puolikypsiksi. Nosta sivuun jäähtymään.

2. Keitä pakasteherneet vähässä vedessä miedolla lämmöllä reilun pehmeiksi. Kytke levy pois päältä ja lisää joukkoon pieneksi lohkottu valkosipuli ja pätkityt kevätsipulit lukuun ottamatta vihreimpiä latvaosia, jotka pilkotaan pieneksi silpuksi ja siirretään sivuun. Anna sipulien pehmetä kuumien herneiden joukossa kymmenkunta minuuttia.

3. Kippaa hernekattilaan creme fraiche ja lisää suolaa varovasti maun mukaan. Tee sauvasekoittimella kattilan sisällöstä rouheaa sosetta. Tarkista suola. Halutessa mukaan voi lisätä maun mukaan vastarouhittua mustapippuria. Älä kuitenkaan mausta liikaa.

4. Kääri hiukan jäähtyneet parsat amerikan pekonin viipaleisiin, kaksi pekoniviipaletta per 2–3 tangon parsanippu.

5. Kuumenna metallinen parilalevy tai paksu uunivuoka uunissa 250 asteeseen. Asettele parsakääröt kuumalle paistoalustalle vierekkäin ja kytke uunin ylägrilli päälle. Kytke uuni pois päältä, kun pekoni saa väriä ja alkaa tiristä.

6. Nosta matalalle lautaselle kaksi parsakääröä ja annostele kaksi pientä kauhallista hernesosetta. Ripottele päälle hienoksi hakattua kevätsipulia ja hihkaise porukka syömään.

7. Kuplavesi tai mahdollisimman kuiva oikea siideri sopii erinomaisesti ruokajuomaksi.

Kuva on otettu keittiön pöydällä herraties minkä energiansäästölampun valossa Sony RX100 M2 -kameralla raw-tiedostona. Käsitelty Photoshop CC 2015 -ohjelmalla.