World Press Photo 2015

Kirjoittanut 19.2.2016

Australialainen Warren Richardson on voittanut kansainvälisen kuvajournalismikilpailun pääpalkinnon, World Press Photon.

Richardsonin voittajakuvassa pakolaiset ylittävät Serbian ja Unkarin välistä rajaa lähellä Horgošia ja Röszkeä. Kuva on otettu viime vuoden elokuussa yöaikaan. Kuvan mies ja lapsi olivat osa ihmisryhmää, joka pyrki yli Unkarin rajan ennen kuin raja suljettiin kokonaan.

Richardson vietti viisi päivää pakolaisten kanssa rajavyöhykkeellä. Hän otti kuvan kello kolme yöllä.

– En pystynyt käyttämään salamaa, koska poliisit olisivat silloin huomanneet meidät. Joten kuvasin kuunvalossa, hän kertoo.

Tuomariston mukaan kuva on tunteita herättävä. Se on visuaalisesti vahva ja siitä voi aistia jännityksen.

Muutamana vuonna World Press Photon parhaimmisto on ollut esillä myös Suomessa, Helsingissä ja Oulussa.