Aaltokuvaajan tuntipalkka ja vinkit

Kirjoittanut 17.6.2017

Olin Porkkalan kärjessä kuvaamassa; olenhan nimittänyt itseni Porkkalan kummiksi! Alue ei ole vielä kansallispuisto, mutta ehkä joskus.

Aamulla 7.30 oli vielä hiljaista. Ei ollut siis autoja, mutta 16 km matkalla Hangontieltä Cafe Porkkalalle näin 57 peuraa, 3 jänistä ja yhden merikotkan!!! Muita lintuja en nyt laske, kun en pysty. Ajattelepa, kuinka suuren osan pinta-alasta tie ja sen viereiset pellot käsittävät. Voisiko Porkkalan niemen senhetkisen peurakannan kertoa kymmenillä vai sadalla!?

Möin tämän päivän kuvista yhden. 10 euroa kaverille. Laskeskelin millaiseen tuntiansioon pääsin. Riippuu laskutavasta! – Kuvan ottaminen kesti 1/1600 sekuntia, sekunnissa tienaisin tätä menoa 16 000 euroa.  Tunnissa 57 600 000 euroa.

Toisaalta, olin reissussa 7 h, möin vain yhden kuvan, bensoihin meni 6 euroa, joten tuntipalkaksi tuli 0,57 euroa!! Hauska numerosattuma.

7 vinkkiä parempiin aaltokuviin

1 Olosuhteet

Kierrä rantoja ja pysähdy katsomaan, miten aalto murtuu kallioon, miten se pärskähtää kiveen tai kaatuu hiekalle. Jos on tyyni, niin katso veden heijastumia, kivien väreilevää kuvaa veden alla.

Älä mene myrskyllä tietenkään märälle kalliolle, mutta tarkkaile kuivaakin kohtaa kauemmin kuin minä tein kerran Utössä kallionkolossa, 3-4 m korkealla, suojassa kaakkoistuulelta. Kamera räpsähti juuri silloin, kun vesi (ei pärske) tuli kallion yli päälleni! JärjestelmäCanonini kuivui onneksi toimintakykyiseksi. Olin kuvan jyrkän seinän vieressä, oikealta tuulee.

2. Kuvauskohteet

Tuuli ja myrsky ovat suurenmoisia aaltokuviin, mutta merestä nouseva suolasumu on ongelma. Sivutuuli suhteessa rantaviivaan helpottaa ja aallot kääntyvät kuitenkin rantaa kohti.

Jos ei tuule, etsi sileitä kalliota ja taustasta erottuvia kiviä. Vesi liikkuu – aina. Merenpinnan saatat joskus vangita kuvaan aivan paikallaan, mutta rannoilla se elää hitusen silloinkin.

Kuva on otettu 1/800 s valotusajalla.

Joskus voi löytää uoman, jossa yhdistyvät meri, joki ja järvi. Kontrastia aaltokuviin saa ottamalla merenkäyntiä ja tyyntä mukaan. Tämä on Utön oma japanilainen puutarhani ja Söderskärin puro.

3. Runsaasti kuvia

Ota  tosi paljon kuvia eri suunnista, eri valotusajoilla silloin, kun pääset apajille!

Isäni, veneilijä ja kuvaaja, kehui kerran minua, että otan parempia aaltokuvia kuin hän. Taidemaalarina hän aina kuvasi merta saadakseen aiheita tauluihinsa. Arvatenkin otan – digikuvia hänen filmikuviinsa verrattuna!

Kotona on työtä raakata 90 % pois, mutta jokainen kuva saattaa olla täysosuma.  Kun otin yhtenä päivänä näitä ihania, muuttuvia kuvia 1100 kpl, ei siinä ollut yhtään liikaa.

4. Välineet

Kameran on suoriuduttava tarkennuksesta nopeasti. ”Moottoriperällä” 4-9 kuvaa sekunnissa saa kaatuvasta aallosta sarjan tai sen parhaan hetken.

Pikseleistä ei ole nykyisin pulaa, kännyköissäkään. Harvoin pääsee niin lähelle, ettei tarvitsi rajata kuvaa.

Itselläni on Canon 6D ja vanha Canon 50D (se, joka jäi aallon alle). Suojapussi olisi maksanut jotain 100 euroa, olen käyttänyt muovipussia, jos tihuttaa tai sataa alhaalta ylöspäin suolavettä.

Putkia minulla on monen kokoisia, mutta 120-400 mm on raskas kantaa monta tuntia. Eniten käytän 20-105 mm objektiivia. Makrolla kuvaan kuivalla maalla, pikkuLumixilla otan maisemasta intervallikuvia ja vedenalaisia kuvia.

Suljinaika voi olla 30 s – 1/4000 s. Otan eniten nopeita välähdyksiä. Se että pääsen näkemään sellaista, mitä silmin ei voi nähdä, kiehtoo minua.

Aaltojen liike tulee ehkä parhaiten 0,5 s ajalla ja luonnollisen oloinen lievä epätarkkuus 1/100 – 1/200 s arvoilla.

Jokainen luontokuvaaja on kehitellyt pikkuhiljaa vaatetuksen, eväsrepun, suojat ja liinat sopiviksi. Minusta on hauskaa laittaa aina ihan samat vaatteet, samaan taskuun puhelin, tiettyyn taskuun  avaimet jne. Eväitä nyt sentään vaihtelen: kahvia ja leipää. No, ainakin vaihtelen leivänpäällysiä…

5. Kuvauskulma

Mene maahan makaamaan, laita rannalta löytämäsi lauta ( tai mahdolliset sadevaatteesi) suojaksesi ja nojaa kameraa siihen. Lyhyellä suljinajalla voi saada kuvia toisesta maailmasta.

Meri näyttää hyvinkin tyyneltä, mutta rannassa 5 cm kuohuista tulee näyttäviä.

Sivuttaiskulmalla tietenkin määritetään valon suunta. Haluatko korostaa värejä vai dramatiikkaa vastavaloon.

Itse olen aina meren rannalla niin ihastunut valoon, että tulee otettua liikaakin vastavalokuvia. Ei niissä aina näy mitään, mutta välillä onnistuu. Alla on Porkkalan kärjestä samaan kallioon murtuminen samaan aikaan.

Luonnossa ja aalloilla kaikki tapahtuu vain kerran, kukaan muu ei sitä näe. Valokuvan myötä toki te kaikki!

Aaltokuvaan kannattaa asettaa jotain taustalle, jos se ei ole ihan lähikuva. Majakat ovat itsessään jo mielikuvitusta herättäviä. Linjatauluja voi siirtää kävelemällä itse sopivaan kohtaan, niin että ne näyttävät reittiä valokuvan aiheelle.

Yllä olevan kuvan voi saada vain, jos on merikelpoinen vene ja erittäin merikelpoinen kuvausmyönteinen kuski! Tässäkin kohdassa on otettava monia kuvia veneen pyrkiessä kohti kalliota.

En ole koskaan ollut ulkomailla aaltoja kuvaamassa unelmarannoilla. Yritän täällä kotimaassa saada kuvauskulmalla näkymään tunnelin, jonka sisälle kuvittelen itseni surffaajana.

Jos ei ole kuvaa surffaajista isoissa aalloissa, tehdään sellainen!

6. Väri

Valon suunta siis määrää aallon värin, mutta hakiessani kuvauskulmaa, etsin aina vihreää valoa. Meri näyttää melko rauhalliselta, mutta uhdessä kohdassa sopiva kari heittää veden smaragdiksi!

Se tulee veden läpimitasta ja auringon valosta. Suomenlahti näyttää siinä niin puhtaalta! Hieno efekti kuviin saadaan, jos valoisan pärskeen takana on harmaa, jopa sateinen synkkä taivas.

Seuraavan kuvan hieno ruskea väri oli syy säästää kuva.

7. Hetki

Tärkein viimeiseksi. Nopea kamera, suuri määrä kuvia – ehkä oikea hetki tallentuu, vaikka se saa kestää vain tuhannesosa sekunnin.

Istu tarkkailemassa aaltoja jonkin aikaa, siirry vähän, jos valo vaatii. Kyllä se vanha sanonta joka seitsemännestä aallosta pitää jotenkuten kutinsa.

Katso, missä kohdassa aalto murtuu ja paina suljinta ennen ensimmäistä vaahtokuplaa. Ehkä sait pysäytettyä sen maagisen hetken, kun vesi on vielä sileää, mutta muutama pisara putoaa. Luulisinpa, että Ahdin salien seinät ovat kuvitetut näillä hetkillä.

Meren piiloissa, jyrkänteiden syvyyksissä asuu meren kansa, kuplatyttöjä, vihuripoikia ja heidän karjansa ja lemmikkinsä. Joskus vesikissat nousevat pinnan ylle tuimasti tarkkailemaan yläpuolista maailmaansa. Satu voi alkaa!