Arja Krank Kamera-lehden päätoimittajaksi

Kirjoittanut 15.8.2019

Arja Krank on aloittanut Kamera-lehden päätoimittajana 1.8.2019. Arja on kokenut journalisti. Hän on toiminut pitkään myös Kamera-lehden avustajana.

Arja on valmistunut journalistiksi Haaga-Helia AMK:sta. Hän opiskelee Tampereen yliopiston visuaalisen journalismin maisteriohjelmassa.

Arja on myös toiminut aktiivisesti Kameraseurassa. Hän elvytti aikoinaan ystäviensä kanssa Fiilisfotarit uuteen nousuun ja oli vuosien ajan yksi kerhon vetäjistä.

– Halusimme nostaa Fiilisfotareissa esiin kuvien sisältöä, tarinaa ja luovaa leikkisyyttä. Tarkoituksenamme oli kannustaa siihen, että kamera ja objektiivit ovat vain välineitä, ”pensseleitä”, jolla kuva maalataan.

Arja tutkii opintotöissään esimerkiksi naisvalokuvataiteilijoiden omakuvia. Hän mainitsee lempikuvaajikseen Aino Kanniston ja Cindy Shermanin. Myös kuvajournalismi on Arjan sydäntä lähellä.

– Rakastan Markus Jokelan kuvia. Sain kunnian olla Markuksen mentoroitavana master-opintojeni reportaasikuvakurssilla. Pidän hänen tavastaan kuvata arjen pysähtyneisyyttä. Hänen kuvissaan on levollisuutta ja tilaa mutta myös kummallista jännitettä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, Arja sanoo.

Kameralehdessä Arja lupaa kehittää journalistista sisältöä.

– Vastaanotan mielelläni sähköpostia siitä, miten lehti voisi teitä lukijoita parhaiten palvella.