Kirjoittajalta Yki Hytönen

Kameraseura 100 vuotta – Kaikkien Kameraseura

Helsingin Kameraseura on alusta asti ollut muiden kameraseurojen tapaan yhteisö, johon tullaan oppimaan, jakamaan kokemuksia ja tutustumaan muihin harrastajiin. Sinne on voinut tulla yhteiskunnallisista taustoistaan riippumatta kuka tahansa valokuvauksesta kiinnostunut….

Lisää

Kameraseura 100 vuotta – seura digiaikana

Kamera-lehti julkaisi vuonna 1964 kirjoituksen, joka ennusti kohta koittavan ajan, jolloin valokuvia ei enää oteta filmille vaan ne tallentuvat ”kuvasisällön omaaville sähköimpulsseille”. Tuo aika alkoi sarastaa 1980-luvun jälkipuoliskolla. Yksi sen…

Lisää

Kameraseura 100 vuotta – Harrastajan opinahjo

Uuden oppiminen on aina ollut tärkeä osa kameraseuratoimintaa. Jo ensimmäiset amatöörien yhdistykset 1840-luvun Britanniassa saivat alkunsa juuri halusta ottaa selville, mistä valokuvaamisessa oikein oli kyse. Yhdistykset toivat ja tuovat yhä…

Lisää

Kameraseura 100v - A. Minkkinen luennoi kameraseuralaisille

Kameraseura 100 vuotta – Kerhot

Useimmissa kameraseuroissa pidetään kuukausittain yksi kokoontuminen, joka tuo seuran jäsenet yhteen. Näin oli aluksi myös Helsingin Kameraseurassa. Kokous oli yhtä kuin Kameraseura. Siellä pidettiin esitelmiä, kilpailtiin valokuvilla ja keskusteltiin kiihkeästikin…

Lisää

Kameraseura 100 vuotta – Kilpailua valokuvilla

Alkuaikojen Kameraseuran jäsenet olivat innokkaita taidevalokuvaajia, ja kysymys valokuvan laadusta oli heille tärkeä. Jo varhain vakiintui käsitys, että valokuvan laatukysymykset olisi mahdollista selvittää kilpailemalla. Juryjen kuvaselostuksia seurattiin tarkoin. Niistä saattoi…

Lisää

Kamera-lehden kansikuva 1950-luvulta.

Kameraseura 100 vuotta – Lehti valokuvauksen harrastajille

Kameraseura pyrki alusta lähtien tekemään lehteä maan valokuvauksen harrastajille. Fotografiamatörklubben i Helsingfors oli sitä jo yrittänyt, mutta kiinnostuneita lukijoita oli vielä ollut liian vähän. Harrastuksen suosio oli kasvanut 1920-luvun alkuun…

Lisää

Kameraseura – Historiasta eväitä tulevaan

Kun 100 vuotta tulee täyteen, sitä voisi jo kutsua kaikkien syntymäpäivien äidiksi. Oli sitten kyseessä henkilö, yritys tai yhteisö, se on etappi, jolloin katseet kääntyvät menneiden vuosien tapahtumiin. – Nykyhetkeä…

Lisää

Kameraseura 100 v - Jermu-patsas

Kameraseura 100 vuotta – Kameraseura sotavuosina

Talvisota ja sitä edeltäneet yleiset kertausharjoitukset lamaannuttivat tavallisen elämänmenon koko maassa. Rauhan palattua Kameraseuran toiminta ja yleisemminkin arjen työt ja rutiinit alkoivat taas hakeutua entisiin uomiinsa. Kameraseuran kokoukset jatkuivat syksyllä…

Lisää

Kameraseura 100 vuotta – Valokuva on taidetta

Kameraseuran ensimmäiset säännöt kertovat, että seura toimi valokuvauksen harrastuksen edistämiseksi Suomessa. Käytännössä seura oli etenkin valokuvataiteen vaalijoiden yhteisö. Kysymykset valokuvan olemuksesta ja siitä, mikä on oikeaa valokuvataidetta, olivat oleellisia ja…

Lisää

Kameraseura 100 vuotta – Sata vuotta sitten

Suomen suurin amatöörivalokuvaajien yhdistys oli kolme vuosikymmentä Fotografamatörklubben i Helsingfors. Yhdistyksen perustivat ruotsinkieliset helsinkiläiset, mutta sen jäseneksi tuli ajan myös myös suomenkielisiä amatöörivalokuvaajia. Heistä osalla oli tärkeä rooli Klubbenin toiminnassa….

Lisää

Sommittelu – saa kuvasi kertomaan

Sommittelulla jäsennät valokuvasi viestin. Kuvitellaan, että olet juuri ottanut hienon valokuvan. Näytät sitä ystävällesi, mutta hän ei jaa innostustasi. Syitä vaisuuteen voi olla monia, mutta aika usein se johtuu siitä,…

Lisää

Seurat toimivat: maalis-huhtikuu

Liiton kuukauden poiminta Kuukauden kuvan on ottanut Ari Komulainen. Sen nimi on Hiljainen tarkkailija, ja se on otettu Inkoossa elokuussa 2017. Valokuva valittiin Kameraseuran Natura-kerhossa Vuoden luonto- ja ympäristökuvaajakilpailussa parhaaksi…

Lisää