Suomen EISA Maestro 2018 on ratkennut

Kirjoittanut 20.6.2018

EISA Maestro -kilpailun aiheena oli Luonto. Kilpailuun osallistui yhteensä 78 henkilöä.

Kisan voitti Markku Välitalon klassisen tyylipuhdas kokonaisuus, joka lähtee edustamaan Suomea kansainväliseen loppukilpailuun.

Lähetetyt kuvat oli otettu Suomessa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mukana oli yllättävän vähän eläinkuvia, mutta maisemia sitäkin enemmän. Osa maisemista sai tuomarit pohtimaan, missä vaiheessa kyse ei enää ole luonnosta vaan rakennetusta ympäristöstä.

Arvioinnissa nousi myös vahvasti esiin kokonaisuuden eheys. Monissa teoskokonaisuuksissa oli ainakin yksi kuva, joka ei sopinut joukkoon muotonsa, värinsä tai aiheensa puolesta.

Kaikkien eurooppalaisten EISA-lehtien edustajat valitsevat vuoden EISA Maestro -voittajan kesäkuun lopussa Serbiassa.

Kolmen palkitun lisäksi kunniamaininnan sai Kari Rissa hulvattomalla kurkistuksellaan eläinten yöelämään. Katso kaikki sijoittuneet sarjat peräkkäin ylägalleriasta.