Suomen Ammattivalokuvaajat on valinnut tämänvuotisen Vuoden Muotokuvaajan. Hän on 27-vuotias Emmi Virtanen.
– Vuoden Muotokuvaaja -titteli on ollut käytännössä koko urani ajan tavoitteena, eli voitto merkitsi tosi paljon, Emmi kertoo.
Hänellä oli kuvia neljässä kilpailusarjassa: muotokuvissa, lapsikuvissa, ryhmäkuvissa sekä luovan ilmaisun sarjassa.
– Tämän vuoden kilpailukuvistani näkee, millaisia kuvauksia eniten rakastan: voimakkaasti stailattuja, tunnelmallisia kuvia, teoksia ihmisistä. Tyylini on enemmän tummanpuhuva, vaikka persoonana miusta on viime aikoina taidettu käyttää eniten sanaa ”pirskahteleva”, hän nauraa.
– Tärkeintä on, että saan kaivettua jokaisesta asiakkaasta parhaimman esiin ja he näkevät itsessään sen kaiken upeuden, jonka minä näen. Paras muotokuva on sellainen, jossa kuvattava on laskenut kaikki suojamuurinsa alas ja uskaltaa olla oma itsensä. Jos tunnelma kuvassa on käsinkosketeltava ja herättää tunteita katsojassa, on se onnistunut kuva.
Vuoden Muotokuvaaja -kisan palkinnot jaettiin Finnish Photo Awards -gaalassa. Toiseksi sijoittui Irina Kolomijets Tampereelta ja kolmanneksi Mitja Kortepuro Lempäälästä. Kunniamaininnan saivat Sami Reivinen, Seppo Kolehmainen, Heidi Järvi ja Sirpa Ryyppö.
Kommentointi on suojattu Google reCAPTCHA:lla, jota koskevat Googlen yksityisyyskäytännöt ja käyttöehdot.