Fotonetti täyttää 15 vuotta

Kirjoittanut 21.6.2017

Fotonetti-kuvapalvelu on täyttänyt pyöreät 15 vuotta. Palvelun ensimmäinen tilausohjelma julkaistiin huhtikuun alkupäivinä vuonna 2002.

– Ensimmäinen ohjelmisto ja laitteisto mahdollistivat kuvakoot 10 x 13 cm:stä 20 x 30 cm:iin. Alusta alkaen kiinnitimme huomiota korkean kuvanlaadun lisäksi toimitusnopeuteen ja tilaamisen helppouteen, toimitusjohtaja Esa Isto (kuvassa) kertoo.

Nykyisin kymppikuvien tilaaminen on vähentynyt, joten Fotonetti valmistaa enemmän isokokoisia suurennoksia.

– Pohjustettuja ripustusvalmiita suurennoksia voi tilata helposti kodin sisustamiseen sekä ammattimaiseen näyttelyn kokoamiseen. Tärkeänä tuoteryhmänä näiden lisäksi ovat myös kuvakirjat, joita valmistamme värihallitusti valokuvan laadulla.

Fotonetti sijaitsee Torniossa. Vuonna 2016 sen toiminta siirtyi Suomen Studionetille ja uusiin tiloihin.