GENREGURUT – pitäisikö heitä kumartaa?

Kirjoittanut 2.5.2019

Kolme pölkkyä, kriitikkoa – tai asiantuntijaa. Epäjumalina. Olisiko heitä hyvä kumartaa sen harrastajakuvaajan, joka etsii omaa linjaansa vakavasti? Sitä guruako, joka ”aitoa ja alkuperäistä” vilpittömästi puolustaessaan kieltäytyy näkemästä nykyisen valokuvan kentän luonnonniittynä rehottavaa rikkaampaa monimuotoisuutta? Vai sitä toista fundamentalistia, joka ryhdikkäästi kieltäytyy kuuntelemasta postmodernia kulttuurikeskustelua, myös valokuvan sisältävää, koska ”valokuva on valokuva on valokuva”, muusta kuvataiteesta melkoisesti erillään ”puhtaana” pysytettävä?

Entä tuota keskimmäistä, hänet näkeväksi, kuulevaksi ja avarakatseiseksi toivoen? Voiko joku olla pätevä tai sopiva yksin arvottamaan kaikkea valokuvausta äärestä laitaan, dokumenteista taidevalokuvaukseen? Sellaiseen moniottelijan rooliinhan joskus törmää. Kirjallisuuskriitikot eivät arvioi junien aikatauluja tai kodinkoneiden ohjekirjoja. Onko omenien ja appelsiinien vertailua vaikeampaa vertailla esim. Fotofinlandiassa perin erilaisia ”hedelmälajeja”, joille yhteistä on oikeastaan vain optinen apuväline?

Kannattaako siis kumartaa heistä ketään? Tai rämpiä rannattomassa somen suossa viisasten kiveä etsien? Olisiko omaehtoista oeuvrea  vasta rakentavalle harrastajalle antoisampa hakeutua vuorovaikutukseen lukuisien edistyneitten osa-aluetaitajien kanssa esim. kameraseuroissa? Harrastajayhteisöistähän voi löytyä omaperäisyyteen rohkaisevia hyviä esimerkkejä. Eikä ole paradoksi, että yksilön luovuus voi muutoinkin itää tai edelleen kypsyä joukossa. Tieteen ja taiteen historia sen osoittaa. Esimerkkiä voi ottaa, esikuvia ei pidä, vaan olla oma itsensä. Nuori kuvaaja ei voi löytää henkilökohtaisia mentoreita uusista somettamisen tiheiköistä yhtä hyvin kuin ”vanhoista” perinteisistä yhteisöistä. Pian 100 vuotta täyttävän Kameraseura ry:n tuoreeksi missioksi määritellään ”olla valokuvauksen harrastajalle luova ja yhteisöllinen kehittymisympäristö.”

Ns. portfolio on apuväline lähinnä kehityksessään jo pitkälle ehtineelle. Esim. ammattiin valmistunut voi sillä markkinoida itseään ja osaamistaan työelämän käyttöön. Kuvataiteilija voi esitellä tuotantoaan gallerioille ja muulle trendi- ja markkinatietoiselle taidekaupalle.