Hitaan taiteen päivä

Kirjoittanut 7.4.2016

Slow Art Day -tapahtumaa vietetään lauantaina 9. huhtikuuta meillä ja maailmalla. Päivän ideana on pysähtyä taiteen äärelle.

Viime huhtikuussa Valokuvataiteen museo oli tapahtuman ainoa suomalainen osallistuja. Tänä vuonna tapahtuma rantautuu myös muualle Suomeen: Helsingissä hitaan taiteen päivään osallistuvat HAM ja Ateneum, Tampereella Galleria Ronga, Turussa Galleria Å ja Kokkolassa Keski-Pohjanmaan Kansanopiston valokuvauskoulutus.  Yhteensä tapatumassa on mukana yli 170 museota ja galleriaa.

Suomen valokuvataiteen museossa hitaan taiteen päivänänä pysähdytään katsomaan valokuvia keskittyneessä tilassa ja jaetaan taiteen herättämiä tuntemuksia. Ryhmät kokoontuvat klo 11.30 ja 12.30 ison näyttelytilan sisääntuloaulassa.

Osallistujat lähtevät tutkimusmatkalle: kiertävät itsenäisesti näyttelytilassa ja valitsevat kuvista yhden, joka pysäyttää, puhuttelee, herättelee, vangitsee katseen. Lopuksi ryhmä keskustelee löydetyistä kuvista yhdessä ja jakaa hitaan katsomisen herättämiä kokemuksia. Oppaina tutkimusmatkalla toimivat Erja Salo ja Niina Ala-Fossi.