Kamera manipuloi näkemäämme

Kirjoittanut 5.9.2016

Ovatko täyteläisen väriset digikuvat revontulista ja tähtitaivaasta epäaitoja? Vai näkevätkö sittenkin meidän silmämme väärin?

Kohta avautuvat taas luonnon pimeäkuvauksen mahdollisuudet.

Englantilaisen sananlaskun mukaan kaikki kissat ovat pimeässä harmaita. Tosiaan, sellaisinahan me ne hämärässä näemme. Entä jos otamme aikavalotuksella kuvan: siinä kyllä näemme kissan värit!

Entäpä revontulet? Ei niiden kuvaamisesta olisi tullut kansanhuvia, ellei se olisi digikameralla niin helppoa ja ellei kuvista tulisi niin lumoavan värikylläisiä – toisin kuin kuvaustilanteessa koemme. Sellaisilla kuvilla myös houkutellaan japanilaisia rakastavaisia Lappiin.

Nykyisin myös näemme paljon uusia upeita kuutamo- ja tähtitaivaskuvia, joiden värejä kameran käyttäjä ei ole voinut kuvaustilanteessa nähdä sellaisina. Niin upeita, että retkieväät uhkaavat mennä väärään kurkkuun pelkästä ihastuksesta.

”Sinisen” hetkenkin aistimme yleensä harmaana, ellei esim. katuvalo ”korjaa” aistimustamme.

Verkkokalvojemme kahdesta aistinsolutyypistä tappisolut ovat tärkeitä heikon valon aistimisessa, mutta ne ovat epäherkkiä aistimaan värejä. Digikenno siis manipuloi näkemämme todellista ihanammaksi.

Fundamentalistisia sävyjä saaneeseen keskusteluun luontokuvan luovuudesta, ”aitoudesta” ja dokumentaarisuudesta kilpailuissa tämä tuo uuden näkökulman.

Pitäisikö moiset digikuvat kieltää epäaitoina? Vai osoittavatko ne, jos eivät kuvaajan, niin ainakin kennon ”luovuutta”, jonka taitava kuvaaja on hyödyntänyt? Onko hän vihdoin saanut uuden välineen valokuvauksen suppeaan teknisten välineiden valikoimaan?

Vai onko sittenkin aistimuksemme epäaito?

Aistimus alas, eläköön kenno!? 😉 Pian on myös uusien kuvakisojen aika. Pitäisikö ihanat kennomanipulaatiot sijoittaa niissä ”luomun” sijasta ”luovaa” luontokuvasarjaa rikastuttamaan? 😉

Mitä mieltä sinä olet?

Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!