Kameraseuran Galleria West avautui

Kirjoittanut 25.10.2018

Kameraseura Galleria West on avautunut Kaapelitehtaalla Helsingissä lokakuussa. Samoissa tiloissa sijaitsi aiemmin Jukka Male Museo.

Kameraseuran uusi näyttelytoimikunta organisoi seuran näyttelyitä ja näyttelypaikkoja. Toimikunnan jäsen Jan Ekström oli liikkeellepaneva voima, kun Kaapelitehtaalla toimivan Jukka Male Museon tilat siirtyivät Kameraseuran käyttöön.

– Kuulin alkuvuodesta, että Jukka Male on lopettamassa tilojen hallinnoinnin. Otin Jukkaan yhteyttä ja kerroin Kameraseuran kiinnostuksesta tilaa kohtaan. Toukokuussa saimme vihreää valoa.

– Myös Kaapelitehtaan toimitusjohtaja Kai Huotari suhtautui ajatukseen positiivisesti. Ehtona oli, että toiminta pysyy edelleen avoimena kaikille, Ekström kertoo.

Tila on maksuton niin valokuvanäyttelyiden ripustajille kuin katsojillekin. Tämä seikka on houkutellut alan oppilaitosten opiskelijaryhmiä järjestämään tiloissa näyttelyitään. Seinillä on nähty niin Aalto-yliopiston opiskelijoiden kuin Stefan Bremerin Lahden muotoiluinstituutin ryhmien valokuvia.

– Toivomme nuorten ja opiskelijoiden edelleen järjestävän valokuvanäyttelyitä tilassa. Olisi hienoa tehdä yhteistyötä alan eri oppilaitosten kanssa, toimikunnan jäsen Pirkko Heiniö mainitsee.

Kameraseuralle galleria antaa näkyvyyttä ja lisää aktiivista näyttelytilaa.

– Kameraseuran Kamera-galleria Eerikinkadulla jatkaa toimintaansa kuten ennenkin. Se on tila, jossa Kameraseuran jäsenet voivat pitää yksilö- tai ryhmänäyttelyitä. Kameraseura Galleria West taas on avoin kaikille ja näyttelyt ovat aina ryhmänäyttelyitä. Molemmat galleriat toimivat itsepalveluperiaatteella, Ekström täsmentää kahden eri gallerian toimintoja.

Myös Kaapelitehtaan toimitusjohtaja Kai Huotari on iloinen jatkumosta.

– Jukka Malen aikana tila on kasvanut tärkeäksi nuorten valokuvataiteen näyttämöksi. Uskon, että Kameraseuran kautta yhä useampi löytää tämän avoimen foorumin, Huotari pohtii.

Kameraseura Galleria West on keskeisellä paikalla, ja se on avoinna joka päivä. Kaapelitehtaalla toimii myös Valokuvataiteen museo.

– Vierailijoiden on helppo tulla Kaapelille. Kiinteistöstä löytyy kahvila sekä monenlaista mielenkiintoista katsottavaa ja koettavaa, toimikuntaan kuuluva Eija Visavuori mainitsee.

Kameraseura Galleria West | Tallberginkatu 1 B 2. krs | Helsinki | galleria@kameraseura.fi