Katu- ja luontokuvaus – samaa genreä

Kirjoittanut 20.8.2018

Eikö katukuvaaja olekin ihmisluontokuvaaja?

Tuoreessa Kamera-lehdessä 7/2018 Helsingin Sanomien Sami Kero sanoo: ”Katukuvaus vaatii aikaa, joutenoloa ja päämäärätöntä harhailua”.

Flanöörejä ja flanöösejä, kadulla ja luonnossa

Charles Baudelairen 1800-luvulla tunnetuksi tekemä ranskalainen käsite flaneur tarkoitti Pariisin moderniin kiihkeään sykkeeseen uppoutunutta joutilasta päämäärätöntä tarkkailijaa, vaeltelevaa miestä. Jo heti syntyessään valokuvaus loi flaneeraavan katukuvaajan, joka rekisteröi kadun sattumuksia.

Vaeltaja on luontokuvaajakin. Molempien flaneerauslajien joukot ovat sankentuneet vapaa-ajan, eli ”joutilaisuuden”, lisäännyttyä ja nyt erityisesti digikuvauslaitteitten yleistyttyä. Ja kuten luontokuvaajiksi, naiset ovat ilmaantuneet myös katukuvaajiksi, tasavertaisina erityisen selvästi ehkä juuri Suomessa. Ranskassa katukuvaaja on joko il tai elle, flaneur tai flaneuse, mies tai nainen. Meillä flaneeraa yksi ja sama hän.

Vaanijoita, saalistajia – tai kavereita

Katukuvaaja voi kuljeskelemattakin vain odottaa salakuvaukseensa sopivaa tilannetta ”piilokojussaan”.

Tietoinen valmistelu lisää niin katu- kuin luontokuvaajankin mahdollisuutta onnistua. Saalistustavat ovat samankaltaiset, esimerkiksi piilokameran käyttö ja muu läsnäolon salaaminen. Ihmisen tai pesässään hautovan linnun voi toisaalta myös totuttaa kuvaajaan lähestymällä sitä varovasti ja vähitellen. Muutoinkin voi kuvaaja yrittää osoittautua harmittomaksi – oravia ruokkien tai ihmisjoukkoon sulautuen.

Samoja uskottavuuden ongelmia

Sekä katukuvaukselta että luontokuvaukselta on edellytetty tinkimätöntä dokumentaarista totuutta. Valmiin otoksen minimaalinenkin parantelu on kiellettyä. Kiinni ei jää helposti, jos jo etukäteeen manipuloi kohteen ”aitoutta” simuloivaksi.

Kernaasti autenttisiksi kuvittelemistamme luontodokumentista tiedämme nykyisin monet lavastetuiksi. ”Totuuden jälkeinen aika” oli pitkällä jo television syntyessä, esimerkiksi piilokameraohjelmissa, joita oli vastoin uskoamme näytelty. Tosi-tv on huono vitsi.

Kuvata saa, mutta…

Digitiedostojen helppo jakaminen esim. internetissä ja tykkäyksien kerääminen innostaa monet kuvaamiseen. Saattaa unohtua, ettei juridinen oikeus kuvata julkisella paikalla ulotu kuvien jakamiseen muiden nähtäviksi. Vaikka haaskalle houkuteltu karhu tai kaupunkilammikon pullasorsa eivät ole haastaneet oikeuteen yksityisyytensä loukkaamisesta, ihmisotusten suhteen on runsaasti ja nopeasti tullut ongelmia. Yhä tärkeämmäksi on osoittautunut varmistaa lupa kuvien ottamisen lisäksi niiden levittämiseenkin. Myös Googlen Street view joutuu jatkuvasti parantamaan tapojaan.

Entä kuvauksen etiikka? Tungeksivat kuvaajalaumat ovat hiljattain häirinneet esimerkiksi harvinaisen pussitiaisen pesintää tai nälkiintyneen lapinpöllön saalistusyrityksiä.

Vastuullisista luontokuvakisoista suljetaan nykyisin pois lintujen pesillä otetut tai muutoin luontoa häiritsevät kuvat – ellei kuvaaja ole onnistunut salaamaan aiheuttamaansa häiriötä.

Vuoden Lehtikuva -kilpailussa vuonna 1994 palkittiin katukuva suomalaisesta kerjäläisestä KOP:n pankkiautomaatin viereen lysähtäneenä. Vielä 12.5.18 kuvaa käytettiin Helsingin Sanomissa kerrottaessa 1990-luvun pankkikriisistä. Hyväksyttäisiinköhän moisia kuvia enää kilpailuihin? Eräiden takavuosien kuvaajalegendojenkin maine perustuu ”rohkeisiin silmiä avaaviin” teoksiin, jollaiset saatettaisiin nyt tuomita tirkisteleväksi sosiaalipornoksi.

Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!