KESÄN KUVASATO

Kirjoittanut 16.8.2019

KESÄN KUVASATO

Kesäkuvat alkavat olla muistikorteilla tai toivottavasti jo kovalevylle siirrettyinä. Muistikortilla ei pitäisi säilyttää kuvia, vaan kortit tulisi aina tyhjentää alustamalla (menun valikosta ”alusta”) ennen seuraavaa kuvaussessiota. Tämä toimenpide vähentää muistikorttivirheistä johtuvia ikäviä kuvien vahingoittumisia tai häviämisiä. Alustaminen on hyvä tapa, joka on helppo omaksua osaksi rutiinia ennen kuvausten aloittamista.

Toinen, sanoisin välttämätön rutiini, on ottaa varmuuskopiot tiedostoista. Tietokoneen kovalevyjen kun on nähty ja kuultu välillä poksahtelevan. Mikään ei harmita niin paljon kuin omasta laiskuudesta tai viitseliäisyyden puutteesta tapahtuva kuvien menetys.

Usein kesäkuvia tulee ottaneeksi runsain mitoin. Ehkä ajatus siitä, että kesä on meillä niin lyhyt, ohjaa tallentamaan kaiken mahdollisen – varmuuden vuoksi. Siitä ei ole mitään haittaa. Siinä vaiheessa, kun alkaa käsitellä ja valita hyviä kuvia niiden tuhansien joukosta, tulee joskus mieleen, miksi otin niin paljon kuvia?

Monelle koneen ääressä istuminen ja jälkikäsittely ovat tuskaa, se vaikein tai turhauttavin vaihe.

Mitä kuville tapahtuu sen jälkeen? Jäävätkö ne tietokoneen uumeniin ”pölyttymään” vai lataatko niitä jollekin kuvasivustolle?

Tulostatko parhaat itse tai teetät tulosteita? Järjesteletkö kuvat aika- tai paremmuusjärjestyksen mukaisesti? Raakkaatko puolet pois vai säilytätkö kaikki?

Itse joudun puhuttelemaan ja muistuttelemaan itseäni säännöllisesti kiintolevytilan rajallisuudesta. Olen varmaan vähän hamsterin sukua, kun en haluaisi heittää mitään pois. Jos sitä kumminkin tarvitsee, joskus?

Tarvitaan ainakin puu, tynnyri, meri, pilviä, malli, liehuvat hiukset.

Koska olen itse rakennetun kuvan harrastaja, on minulle tärkeää, että kaikkea ”rekvisiittaa” löytyy omasta varastosta. Omassa tapauksessani rekvisiittaa ovat esimerkiksi kuvat erilaisista pilvistä, puista ja esineistä. Tänään en tiedä, minkälaisen kuvan rakennan ensi viikolla ja mitä siihen mahdollisesti tarvitaan.

Kuvien käyttötarkoitus sanelee pitkälti myös niiden määrän. Jos otan henkilökuvia studiolla, kuvaan yleensä kaikki mahdolliset asentovariaatiot, koska se on paljon helpompaa kuin henkilön käänteleminen eri asentoihin kuvankäsittelyohjelmalla. Ennakoin tulevaa tarvetta, rakennettua kuvaa. En voi myöskään heittää pois tarpeettomia otoksia, koska käytän niitä vasta joskus tulevaisuudessa. Kukapa tietäisi tänään, mikä lopulta on tarpeetonta?

Voisiko asian tehdä itselleen helpommaksi: kehitellä ensin idean ja ottaa kuvat sen mukaan? Näinhän se voisi ajatella, mutta kun ideat nyt sattuvat tupsahtelemaan milloin sattuu ja välillä niitä tulee ryöpsähtelemälläkin. Itselläni täytyy olla ensin paljon kuvia, ja jokin niistä antaa kimmokkeen idealle. Joku toinen taas tekee toisin päin. Kumpikaan ei ole väärä tapa.

Väärin on mielestäni se, että hienoja kuvia otetaan ja sitten niitä ei näy missään! Jos olet Suomen kameraseurojen liittoon kuuluvan paikallisen kameraseuran jäsen, voit osallistua liiton järjestämiin vuosi- ja teemanäyttelyihin. Kynnys on matala. Osallistumismaksu on 4 €/kuva. Se on yksi mahdollisuus näyttää omia kuviasi suuremmallekin yleisölle. On hienoa nähdä oma kuvansa näyttelyn seinällä tai näytöllä tai peräti painetussa näyttelyluettelossa.

Samalla saa kuvan siitä, millaisia kuvia seuralaiset kautta maan ottavat ja miten omat kuvat peilautuvat niiden kautta katsottuna: onko minulla jo oma tyyli vai etsinkö vielä sitä? Kuvat kertovat aina myös kuvaajan persoonasta. Antaa sen näkyä.

Jos ei kilpaileminen kiinnosta, niin voi tehdä vaikka kuvakirjan itselleen ja läheisille katsottavaksi. Niiden hinnat ovat nykyään kohtuullisia.

Erikoisia ja erilaisia asentovariaatioita
Jääkukkia, kesäkukkia, lasipalloja. Rekvisiitta rakentaa kuvan ilmapiiriä.

Kuvasi kertovat hetkestä ja ajasta, jota emme saa enää takaisin. Muistoja voi kerryttää kuvina, ettei tarvitse sitten ikäihmisenä kaikkia asioita muistaa. Kuvat tuovat iloa otettaessa, katseltaessa ja jaettaessa. Käytetään näitä mahdollisuuksia.