Kirjauutuudet: tammi-helmikuu

Kirjoittanut 21.1.2021

Pekka Turunen
Kun sota on ohi / When War Is Over
Parvs, 2020
152 sivua | 32 euroa

Pitkän linjan valokuvataiteilija Pekka Turunen pohtii uudessa kirjassaan Kun sota on ohi entisen Neuvostoliiton sotilastukikohtia Itämeren ympäristössä sekä niiden liepeille syntynyttä uutta elämää. Teos kuljettaa lukijan läpi kylmän sodan ilmapiirin tuoden esiin vallinneen pelon ja väkivallan merkit. Dokumentaariset värikuvat ilmentävät tätä rosoisuutta. Tekstit ovat suomeksi ja englanniksi.

Pekka Turunen syntyi Joensuussa vuonna 1958. Hän opiskeli valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopisto) samaan aikaan Kari Holopaisen kanssa. Turusen teoksia on nähty lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hän kuvaa teoksissaan suomalaista elämäntapaa ja ympäristön tilaa.

Kari Holopainen
Polku / Path
Musta Taide, 2020
192 sivua | 35 euroa

Vuonna 1958 syntynyt, Porvoossa asuva Kari Holopainen on varsinainen monilahjakkuus. Polku on läpileikkaus hänen teoksistaan. Kirjassa on hyödynnetty valokuvataiteen ja taidegrafiikan ilmaisukeinoja. Siinä on esitettynä niin croquispiirrokset, akvarellit, grafiikan vedokset kuin valokuvat. Kirjan kuvat eivät ole kronologisessa järjestyksessä eikä valokuvia ole erotettu muista töistä, vaan se on tajunnanvirtaa, josta muodostuu upea kokonaisuus.

Holopainen tunnetaan erityisesti polymeerigravyyrin kehittäjänä ja hän on opettanut taidetta useissa oppilaitoksissa Pohjoismaissa.

Marjut Korhonen
Tarinapallot
Kuvatar, 2020
marjuthannele@outlook.com
57 sivua | 20 euroa

Kamera-lehden blogikirjoittaja Marjut Korhonen on julkaissut esikoisteoksensa nimeltä Tarinapallot. Kirjassa on käytetty maalauksellisia digitaalisia taidekollaaseja, jotka vievät lukijansa mielikuvitusmatkalle toiseen todellisuuteen lyhyine tarinoineen. Kirjan kuvia on nähty aiemmin lehdissä ja useissa valokuvanäyttelyissä

Kirja sopii niin aikuisille kuin lapsille, jotka haluavat irti arjen todellisuudesta. Korhonen on saavuttanut EFIAP/p (platina) -tason, SKsLSM Suomen Kameraseurojen Liiton suurmestaritason sekä pohjoismaisen valokuvaliiton suurmestari kultatason (NSMiF/g).