Kolumni – Amatööriyden ylistys

Kirjoittanut 19.9.2019

Kuinka ammattilaisesta tuli amatööri ja kuinkas sitten kävikään.

Amatööri-sana tulee latinan sanasta amator, rakastaja. Amatööri on siis se, joka rakastaa intohimoisesti lajiaan. Ammattilainen taas tekee lajilla elantonsa hiki päässä. Siinä kun amatööri tutustuu huolellisesti linssipakkoihin ja megapikseleihin, ammattilainen yrittää repiä kymmenen vuotta vanhoista linsseistään vielä pari kuvaa ja rukoilee, ettei suljin vielä tänä vuonna laukea. Amatööri tuntee kamerauutuudet ja seuraa blogeja ammattilaisen hikoillessa arvonlisäveroilmoitusten kanssa.

Älkää käsittäkö väärin, totta kai ammattilainenkin rakastaa kuvaamista. Se vain jää kaiken muun ohella hyvin vähälle. Kun amatööri lähtee nappailemaan hyviä kuvia, hän saa niitä joskus. Ammattilainen lähtee keikalle tekemään kuvia, joiden on pakko olla ”ainakin riittävän hyviä”.

Olen ollut ammattilaisena kuvaamassa fantastisen eksoottisissa paikoissa, joita en ole nähnyt lainkaan. Aamulla noustaan hyvissä ajoin ennen ensimmäistä valoa ja lätkitään menemään koko päivä, koko ajan jännittäen, riittävätkö virta / talletustila / aika / valo / mallien kärsivällisyys / asiakkaan pinna. Illalla viihdytetään asiakasta, huoneessa hoidetaan pikaisesti pankkihommat, sähköpostit ja naputellaan se ”per heti” -tarjouspyyntö.

Jossain välissä sitten katsoo auton ikkunasta ulos ja miettii, että tänne pitäisi joskus tulla lomalle. Arvannette varmaan, että sillä lomalla ei kameroita kannella, tai todennäköisemmin, ettei sitä lomaa koskaan tule.

Taiteilijalla pelivaraa on vielä vähemmän, siitä viisi vuotta sitten kirjoitetusta apurahan työsuunnitelmasta kun on pidettävä pilkulleen kiinni, vaikkei saanut kuin neljänneksen anotusta summasta.

”Amatööri tuntee kamerauutuudet ja seuraa blogeja ammattilaisen hikoillessa arvonlisäveroilmoitusten kanssa.”

Ryhdyin kymmenisen vuotta sitten harrastamaan valokuvausta. Silloisessa matkapuhelimessani, SonyEricsson T68ssa, oli toiminto, jolla pystyi bloggaamaan kuvan yhtä nappia painamalla. Aloin julkaisemaan suoraan selkäytimestä miettimättä lainkaan, miten kuva positioituu tai miten kuvat liittyvät toisiinsa. Tarkoituksella jätin sarjan nimeämättä. Ja kun sille muodostui vaatimaton seuraajakunta, pidin ilmoittamatta kuukauden tauon – ihan vain osoittaakseni, että pystyn siihen.

Parin vuoden jälkeen tein ensimmäisen myönnytyksen: annoin sarjalle nimen Le Voyage au Centre de la Terre (Matka maan keskipisteessä), ihmisten kun oli hankala liittää päivittäin ilmestyviä kuvia muuten toisiinsa. Ja kun nyt internetissä oltiin, ryhdyin julkaisemaan myös kissakuvia säännöllisesti.

Sarjasta on tullut paitsi erilaisten kuvaideoiden testaamisalusta myös visuaalinen päiväkirja. Tärkeintä on kuitenkin henkilökohtaisuus: ne ovat MINUN kuviani, eivät asiakkaan, eikä niitä ole konseptualisoitu johonkin näyttelyteemaan tai sopimaan johonkin galleriaan. Siksi ne ovat erityisen arvokkaita.

Minä olen ylpeä amatööri! Je suis un amateur!

Tuomo Manninen

Kirjoittaja on ammattikuvaaja, joka harrastaa Bachin kantaattien kuuntelua, uimista ja piilosanaristikoita.