Kuvajournalismi 2015 -kisa

Kirjoittanut 1.2.2016

Vuoden parhaiden journalististen kuvien yleisöäänestys on nyt käynnissä. Äänestys päättyy 15.2.

Suomen kuvajournalistit ry:n järjestämä valtakunnallinen Kuvajournalismi 2015  -kilpailu palaa uudistettuna ja uudella nimellä vuoden tauon jälkeen. Kilpailu tunnettiin aikaisemmin nimellä Vuoden lehtikuva. Kilpailun voittajat selviävät 17.2.

Kuvajournalismi-kilpailussa palkitaan edellisen vuoden parhaat kuvat ja videot useassa sarjassa sekä lisäksi valitaan vuoden 2015 kuvajournalisti. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1962. Se kokoaa yhteen edellisvuoden tapahtumien kuvat sekä tuo esiin ammattikuvaajia ja edistää heidän tunnettuuttaan.

Kilpailu on aiempien vuosien tapaan kutsukilpailu Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenille. Poikkeuksena on Haastaja 2015 -sarja, johon myös yhdistyksen ulkopuolisilla henkilöillä oli mahdollisuus osallistua. Kilpailuun osallistui tänä vuonna 103 valokuvaajaa 2045 kuvalla.

– Kilpailuun lähetetty kuvamateriaali osoittaa, että Suomessa on vahvaa ja visuaalisesti oivaltavaa kuvajournalismia. Tämä näkyy etenkin kuvasarjoissa. Yleisön suosikki 2015 -sarjan ehdokkaiksi on valittu laaja-alaisia kuvaajia, joilla on oma vahva visuaalinen tyyli, kertoo Riitta Supperi Suomen kuvajournalistit ry:n puheenjohtaja.

Kilpailun visuaalisen alan asiantuntijoista koostuva raati valitsee voittajat kahdeksassa eri kilpailusarjassa. Yhdeksännen sarjan, eli Yleisön suosikki 2015 -sarjan, voittaja valitaan yleisöäänestyksen perusteella. Yleisön suosikki 2015 -palkinnosta kisailevat raadin valitsemat viisi Kuvajournalismi 2015 -kilpailuun osallistunutta kuvaajaa.

Ehdolla yleisöäänestyksessä ovat:
Joel Karppanen, freelancer, Oulu
Kaisa Rautaheimo, Helsingin Sanomat, Helsinki
Markus Jokela, Helsingin Sanomat, Helsinki
Marko Kauko, Keskisuomalainen, Jyväskylä
Touko Hujanen, freelancer, Helsinki

Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Canon Connect Station cs100 -sisältökeskus. Sarjan voittava kuvaaja puolestaan palkitaan valokuvauksen erikoisliike Studiovarustamon lahjakortilla.

Äänestää omaa suosikkiasi