Linnanmäki sai kuvalahjoituksen

Kirjoittanut 21.9.2017

Linnanmäen valokuva-arkisto on saanut hienon täydennyksen, kun Raija Pihl lahjoitti huvipuistolle perhekuviaan 1950-luvulta.

Raija Pihlin isä Pauli Pälviö oli innokas harrastajakuvaaja, joka kuvasi mielellään perhettään ja ympäristöään. 1950-luvulla Pälviöllä oli hetken aikaa myös Filmo Oy -niminen valokuvausliike Helsingissä.

Raija Pihl on kerännyt ja digitoinut vanhojen valokuva-albumiensa sisältöä Pukinmäen kirjaston 1950-lukunäyttelyä varten. Samalla hän päätti ottaa yhteyttä Linnanmäkeen.

– Isäni oli nuoresta miehestä asti innokas valokuvaaja. Minussa kuvat herättävät hyviä muistoja esimerkiksi perheemme vierailuista huvipuistossa, Raija Pihl kertoo.

Pihlin lahjoittamissa mustavalkoisissa kuvissa on kuvattu niin Linnanmäen laitteita, esiintyjiä kuin yleistä tunnelmaa. Useissa kuvissa esiintyvät perheen pienet tytöt Raija ja Hilkka iloisissa huvipuistotunnelmissa.

– Kotialbumista lahjoituksena saadut kuvat ovat tärkeä lisä Linnanmäen arkistoon. Huvipuiston alkuajoilta kuvia on vähemmän, ja erityisen arvokkaaksi nämä kuvat tekevät Raija Pihlin kertomat taustatiedot kuvien henkilöistä ja kuvaustilanteista, Linnanmäen arkistoa hoitava viestintäpäällikkö Heli Hemgård toteaa.