Palkittu luontokuvaaja Jaana Kotamäki avasi jo seitsemännen näyttelynsä huhtikuun lopulla, tällä kertaa Helsingin Sörnäisissä. Koska Kotamäki on turkulainen, turunmurretta kuului myös vierasjoukosta, joka oli saapunut valoisiin Luovan tiloihin.
Luonnon siveltimellä -näyttelyn idea on syntynyt luonnon monimuotoisuudesta. Muodot ja värit innoittavat kuvaajaa. Vastavärit ovat Kotamäen kuvissa vahvasti esillä, kuten myös liikkeen, valojen ja varjojen rytmi.
Tervetuliaispuheessaan Kotamäki toivoi, että näyttelyn kuvat herättävät katsojassa mielikuvia ja tunnetiloja.
– Minua kiehtoo Kotamäen kuvissa erityisesti taiteellisuus ja maalauksellisuus. Valokuvauksessa kun on helposti vaarana että teknisyys, joka sekin on hallittava, menee luovuuden edelle, kutsuvieras Mauno Pesonen kommentoi näkemäänsä. – Tässä näyttelyssä on hyvin vaikuttavia luontokuvia, hän vielä summaa näyttelyn annin.
– Jokainen kuva on kuin oma lapsi, en pysty nostamaan esiin erillistä omaa suosikkiani, Kotamäki kertoo näyttelykuvistaan. – Valitessani kuvia näyttelyyn, pyrin tietoisesti välttämään valintaa sen pohjalta, mikä on ollut tunnetilani ja tunnelmat kuvaushetkellä. Ne kun eivät välttämättä välity katsojalle samanlaisina kuin mitä minulle kuvausympäristössä ja -tilanteessa.
– On ollut hauska nähdä, että kuvieni äärellä herää monenlaista pohdintaa. Toiset miettivät, miten joku kuva on saatu teknisesti aikaan tai millä tavalla sitä on muokattu, ja toiset taas kuvan herättämiä tunnetiloja, Kotamäki jatkaa.
Valokuvaaja mainitsee, ettei hän juurikaan ole käsitellyt kuvia, vaikka niin voisi luulla. Kaikki värit ovat alkuperäisiä ja joissakin kuvissa hän on jopa vähän hillinnyt värien määrää. Taiteellisuus kuvissa on saatu aikaan itse kuvaustilanteessa.
Näyttelykuvien paperin valinta on myös merkittävässä osassa.
– Kokeilin erilaisia papereita, ja tämä pehmeä paperi toi maalauksellisuuden parhaiten esiin, Kotamäki kertoo.
Näyttelyavajaisiin vieraaksi saapuneet Mari Isotalo ja Siri Huovila ihailivat kuvia.
– Kaikki valokuvat eivät edes näytä valokuvilta, ja ne jättävät katsojan tulkinnalle tilaa. Osa kuvista on graafisia ja niistä löytyy erilaisia pintoja, siksikin ne ovat hyvin mielenkiintoisia. Näyttelystä löytää monenlaisia tunnelmia sen mukaan, onko kuvissa liikettä tai ovatko ne rauhallisen pysähtyneitä, he pohtivat.
Näyttelykokonaisuudessa on yhteensä 20 teosta, ja näyttely on yleisölle avoinna 30.6. saakka.
Jaana Kotamäki: Luonnon siveltimellä
27.4.-30.6.2016
Luova-galleria, Helsinki
Kommentointi on suojattu Google reCAPTCHA:lla, jota koskevat Googlen yksityisyyskäytännöt ja käyttöehdot.