Luontokuvakoulu 22: Iiriksen marjat

Kirjoittanut 20.9.2018

Luontokuvakoulun kahdeskymmenestoinen tehtävä oli kuvata marjoja.

Iiris Niemi on kuvannut kolme mustikkaa huolellisesti. Kuvassa värit ovat oleellisia. Ensin huomaa vihreän, sitten punertavan mustikan keskellä ja lopulta muun väriset marjat.

Terävyysalue on lyhyt, mikä tuo yhden marjan hienosti esiin ympäristöstään. Sommittelu on tarkka, mutta hyvin keskipainotteinen. Pääosassa oleva mustikka voisikin ehkä olla hieman ylempänä, jolloin kuvaa rajaisi alhaalta.

Mielikuvituksessaan voi kuvitella, miltä vastaava, mutta täysin terävä kuva näyttäisi.  Kuva on ilmaisuvoimainen ja moniulotteinen, siinä on hyvä kontakti kohteeseen.

Iiriksen hieno kuva pääsee esille Kuva & Kamera 2019 -messujen näyttelyyn.

Iiriksen kuva on yksi arvioiduista kuvista. Seuraava kuva-arvio julkaistaan pe 28.9.