Markku Pajunen

Kirjoittanut 28.11.2019

Totuuden venyttäminen mielikuvituksellisiin mittoihin toi Markku Pajuselle ykköspalkinnon 2019 EISA Maestro -kilpailussa. Markku on valokuvauksessa pitkän tien kulkija.

Vuonna 2015 tehtaanjohtaja Markku Pajunen unelmoi jostakin uudesta. Hän kaipasi haasteita työhönsä, jota oli tehnyt Nokialla, Huhtamäellä ja Elcoteqissä. Kansainvälinen ura oli vienyt miestä perustamaan tehtaita niin Unkariin kuin Kiinaankin. Kunnes hän päätti vaihtaa radikaalisti alaa.

– Olen kuvannut teini-ikäisestä asti. Tein itse mustavalkokuvia ja opettelin myös valokuvauksen perustekniikkaa ahkerasti, Markku kertoo.

Markku aloitti kuvankäsittelyn aikoinaan PaintShopilla, mutta siirtyi nopeasti Photoshopiin, suurin osa netin ohjeista kun on tehty sille.

Tämä artikkeli on tilaajille

Kirjaudu sisään tai osta käyttöoikeus palveluun. Painetun lehden tilaajana sinulla on lukuoikeus artikkeliin – valitse Kirjaudu.