Markus Jokelalle World Press Photo -palkinto

Kirjoittanut 17.2.2017

Kuvajournalisti Markus Jokela on sijoittunut World Press Photo -kilpailun pitkien projektien sarjassa kolmanneksi. Arvostettu kuvajournalismin kilpailu järjestettiin nyt 60. kerran.

Jokela on kuvannut sarjaansa 25 vuotta Table Rockissa Yhdysvalloissa. Hän on tehnyt Helsingin Sanomille useita kuvajuttuja tämän hiljaisen pikkukylän elämästä ja asukkaista.

Koko World Press Photo -kilpailun voitti Burhan Ozbilicin kuva, jossa Venäjän suurlähettiläs Andrey Karlov on juuri murhattu taidegalleriassa Turkissa.

– Voittajan päättäminen oli vaikeaa. Mutta lopulta päädyimme siihen, että vuoden kuva todella kertoo aikamme vihasta. Joka kerta, kun sen näki näyttöruudulla, oli melkein palattava takaisin, koska se oli niin räjähtävä kuva, kertoo raadin jäsen Mary F. Calvert.

Palkitut kuvat kiertävät näyttelyissä yli 100 kaupungissa 45 maassa, ja näyttely tulee elokuussa 2017 Helsinkiin Sanomataloon. Suomessa näyttely järjestetään yhteistyössä Helsingin Sanomien ja Canonin kanssa.

Tällä kertaa World Press Photoon osallistui 5 034 kuvaajaa 125 maasta. Kuvia tuli kilpailuun yhteensä 80 408. Tuomaristo jakoi palkintoja kahdeksassa kategoriassa 45 kuvaajalle.