Käyn Kameraseuran AV-illoissa. Kuva-musiikki-esityksiin saa laitettua paljonkin kuvia – 1+1 on vähintään 3! Itselle merkityksellinen musiikki omiin kuviin yhdistettynä – sekunnin osan tarkkuudella. Kuvavirta pysähtyy parhaimmassa musiikin kohdassa, ja mahtavin musiikin virta yhtyy parhaaseen myrskykuvaan. Se on hienoa!

Syviin tunnelmiin pääsen myös, kun yhdistän kuviani japanilaisiin tanka-runoihin. Ihmisen muuttumattomuus kiehtoo minua näissä runoissa. Tuomas Anhava on kääntänyt runoja ainakin viiden kirjan verran ja englantilaisia käännöksiä on tehnyt Kenneth Rexroth.

Runot ovat vuosilta 600–1600.

Tanka, ”lyhyt laulu”, on viisirivinen, 31 tavuinen runo, jonka tavut jakaantuvat säkeisiin suhteissa 5-7-5-7-7. Ainakin englanniksi ja suomeksi ne ovat ihmeellisen nykykieltä. Ajatukset ovat nykyajatuksia. Tosin niissä on ajan ja uskonnon monitasoisia merkityksiä, kuten ensimmäisessä runossa.

”’Kolme oppia eivät ole yksi oppi eivätkä ne ole kolme eri oppia’; puhumalla kahdesta aistista runo antaa ymmärtää että opit eivät ole yksi, ja viittaamalla synestesiaan (hämärässä kuulee paremmin) että ne eivät ole eri. Onneksi tämä ei vähimmässäkään määrin käy ilmi itse runosta”, kirjoittaa Tuomas Anhava Oikukas tuuli -kirjassaan.

Käyttämäni runot ovat tämän kirjan lisäksi hänen kirjoistaan Kuuntelen vieras ja Täällä kaukana.

Runoista saa helposti itselle tunnuslauseita, ne lohduttavat. Kaikkiin tunnelmiin löytyy runoja. Ja ne ovat aina vain sen 31 tavua!

Olen valinnut tähän blogiin tunnelmakaaren: pimeää, ohimenevää, vanhuutta, uhmaa, toivoa – ja syksy jälleen.

Ulkona alkaa
sadella, pehmeästi.
Minä kuuntelen.
Käännän lampun seinään päin,
niin tulee hämärämpää.

Fusimi Tenno, 1265

Ihmisen mielen
miten kuvaisit? Se on
tushipiirroksen
mäntyjen oksistoissa
tuulevan tuulen ääni.

Munkki Ikkyo, 1349

Tuokion verran
saimme olla yhdessä
varmoina siitä,
että rakkautemme
kestää tuhannen vuotta.

Yakamochi, 718

Tiesinhän minä,
tälle tielle tulisi
lopulta lähtö.
Mutta eilen en tiennyt,
että lähtisin tänään.

Narihira, 825

Sinä hymyilit
kun kylvimme neilikat:
odota syksyyn.
Ne kukkivat nyt. Sinä
et ole näkemässä.

Yakamochi, 817

Kapea polku
yhtyy valtatiehen ja
minä seisahdan.
Jos on tuullakseen, tuulkoon,
jos sataakseen, satakoon.

Munkki Ikkuo, 1349

Ei vanhempia,
ei lapsia, ei paljon
rahaa. Ei yhtään
toivomusta; mutta en
minä kuollakaan tahdo.

Taiya Teiryun, 1654

Ikivihreitten
humisevien mäntyjen
varjossa katson
epäuskoisena kukkien
lyhyttä kukoistusta.

Korenori, 924

Herkeämättä
laulaos, satakieli.
Emmehän edes
kahdesti vuodessa saa
kevättä, satakieli.

Okikaze, 900-luvulla

Eivät keväisten
päivien pitkät mietteet
unohdu vielä
sittenkään, kun ihmisten
sydämiin saapuu syksy.

Kirjoittaja tuntematon