Instagram-filtterit ovat niin last season.

Muun muassa Raamatusta ja Tähtien sodasta tuttu Hyvän ja Pahan taistelu ei ole ainoa ihmiskuntaa jakava sota. Toinen on Säilyttäjien ja Uudistajien välinen kamppailu. Konservatiivit katsovat taaksepäin, radikaalit tulevaisuuteen. Esimerkkejä löytyy kosolti: farisealaiset vs. Jeesus, oikeisto vs. vasemmisto, mantelimassa vs. hillotäyte, muutamia mainitakseni.

Rippikoulupastoria vapaasti lainaten: näinhän on myös meidän valokuvaajien elämässä. Jokainen uusi tekninen oivallus tai optinen vempain on kehittänyt uusia tapoja rukata kuvia ”tuoreemmiksi” ja ”mielenkiintoisemmiksi”.

Pian valokuvan keksimisen jälkeen alettiin tehdä kummituskuvia, joissa henget (eräänlaiset avatarit/emojit, suom. huom.) leijuivat isäntiensä ympärillä. Koska nämä eivät olleet tarpeeksi makaabereja, siirryttiin irtopääkuviin, joissa sananmukaisesti kuvattavan pää leikattiin irti ja asetettiin huolettomasti kainaloon, vadille tai muuhun sopimattomaan paikkaan. Irtopääkuvaus nosti hetkeksi päätään 1930-luvulla, hävitäkseen taas historian kellareihin. Toivottavasti mahdollisimman syvälle.

Samoihin aikoihin keksittiin myös pystivaimot: suurta muotia oli käsitellä rintakuvastaan antiikin patsasta muistuttava teos.

Vuosisadanvaihteen hautalöytöjen käynnistämä Egypti-buumi toi muumiopotretit, joissa muumiotaustapahviin oli leikattu kasvojen mentävä reikä. Siis vähän niinkuin nykyään Muumimaailmassa. 1920-luku toi saksitut kollaasit elokuvaleikkauksineen ja 70-luku vallitsevan ja valaistun valon sekoittamisen.

Iloisella 80-luvulla krossattiin (ristiinkehitettiin: uitettiin diafilmiä värinegaliemissä tai toisin päin, mutta aina sormet ristissä ja parasta toivoen). Varttuneemmat tämän lehden lukijat saattavat muistaa foto-designer Gerold Gerdesin, jonka Polaroid transfer -tekniikoita saimme opiskella useammastakin numerosta.

90-luvun puolivälissä Photoshop alkoi olla siinä iskussa, että pistevärjäys (joku kohta kuvasta täydessä saturaatiossa ja loppu enemmän tai vähemmän mustavalkoinen) ja muut temput olivat arkipäivää.

2000-luvun vitsauksia ovat puolestaan HDR- (matalakontrastiset) kuvat ja törkeät Instagram-vintagefiltterit, joista jälkimmäisiä tapaa enää Kuukausiliitteessä. Onneksi.

Ai niin ja Applen Live Photos, pikku videoiset, joka yleensä mainitaan vain keskellä kirosanatulvaa kun huomataan, että toiminto on mennyt vahingossa päälle.

Mitä näistä tiktokeista jää käteen? Ei juuri mitään, paitsi ymmärtäväinen hymähdys tai värisevä häpeä, vähän itsetunnosta ja rikoksen asteesta riippuen. Mutta valokuvaa ne vievät eteenpäin: lyhyen överikauden jälkeen temput jäävät miedompina osaksi tekniikkapalettia: aivan kuin syntetisaattorit poppiin, 80-luvun alun yliannostuksen jälkeen.

Kirjoittaja on ammattivalokuvaaja, jonka ristiinvalotuskokeilut on suljettu visusti lukkojen taakse.