Näyttelypoiminnat: elo-syyskuu

Kirjoittanut 19.8.2021

Loppukesän näyttelyt johdattavat elämän ja kuoleman kysymysten ääreltä vaihtoehtoisiin kansallis­maisemiin

Roman Korovinin ­näyttely Galleria Hippolytessä koostuu kahdesta erillisestä osasta, jotka ovat esillä Hippolyten molemmissa näyttely­tiloissa ­Yrjönkadulla 29.8. asti. Gallerias­sa esillä oleva Lives and Deaths (Elämiä ja kuolemia) hyödyntää absurdia lähestyessään eksistentialistista aihettaan: elämän ja kuoleman syklistä prosessia.

Lives and Deaths -sarjan päähenkilöt ovat keskellä jokapäiväistä elämää, ja toisinaan myös kuolemaa. Yksi sarjan keskeisistä hahmoista on mies nimeltään Kaspars, joka itsemurhan jälkeen siirtyy “toiselle puolelle”.

Hippolyte Studioon sijoittuva toinen osa, My Family Photo Album (Perhe­albumini) koostuu perhealbumin otoksia muistuttavista kuvista, joita vielä lähimenneisyydessä oli tapana tallentaa valokuva-albumiin muistoksi tärkeistä elämäntapahtumista ja virstanpylväistä.

Roman Korovin on Riiassa Lat­viassa työskentelevä kuvataiteilija. Hän käyttää taiteellisessa työssään lukuisia eri välineitä, kuten maalausta, valokuvaa, videota, piirtämistä, luonnostelua ja veistoksia.

Roman Korovin: Lives and Deaths, 6.-29.8.2021, Valokuvagalleria Hippolyte, Yrjönkatu 8-10, Helsinki

Kuva: Henrik Duncker

Henrik Dunckerin näyttely Suomea sattumoisin on avoinna Valokuvakeskus Nykyajassa 30.8.2021 saakka. Näyttely koostuu satunnaisalgoritmin avulla kuvatusta kokoelmasta vaihtoehtoisia kansallismaisemia.

Dunckerin aikaisemmat kuvaushankkeet kuten Viljelijän sopimus ja If Nokia were a place… olivat paikkakunta­keskeisiä tai tapailivat Suomi-­kuvaa esineiden kautta. Pohtiessaan laajemman kuvakokonaisuuden tekemistä hän kiinnostui Suomen kansallismaisemista.

Duncker käytti kuvauspaikkojen valinnassa satunnaisalgoritmia. Marko Kallio koodasi algoritmin ja suoritti tietokoneajon eli maantieteellisten koordinaattipisteiden laskennan.

Duncker kertoo työskentelystään: ”Algoritmi heittää minut tiettyyn pisteeseen, suoristan rankani, pudistelen matkapölyt vaatteistani ja alan tutkailla ympäristöä pisteen tuntumassa uteliaana ja tarkkaavaisena. Useissa kuvissa piste on kuva-alalla, joskus se on jalkojeni alla tai selkäni takana. Kuvaukset aloitin kevättalvella 2019 ja ­kesäkuuhun 2021 mennessä kuvattuja kohteita on kertynyt seitsemänkymmentä”.

Henrik Duncker: Suomea sattumoisin, 6.8.–30.8.2021, Valokuvakeskus Nykyaika, Kauppakatu 14, Tampere

Kuva: Eva-Terez Gölin

Turun Taidehallin pienessä galleriassa on Eva-Teréz Gölinin näyttely Smoke Signals. Näyttely on avoinna 29.8. asti ja esittelee Googlen 3D-mallinnuksen rakentaman, fotogrammetriaan perustuvan maailman.
Gölinin taiteellinen työskentely pohjautuu automatisoituihin, digitaalisiin menetelmiin, joista useimmat hyödyntävät konenäköä. Viime vuosina Gölin on tehnyt näkyväksi kulutustottumuksiamme ja jatkuvaan kasvuun perustuvaa yhteiskuntaamme muun muassa Googlen digitaalisten karttapalveluiden (Google Maps 3D ja Street View) kuvamateriaalin avulla. Gölinin työskentelyn lähtökohtana ja viitekehyksenä on aina valokuva, mutta digitaalisia menetelmiä käyttämällä hän haastaa niin ihmiskatseen kuin tieto­koneen näkökyvynkin.

Eva-Teréz Gölin: Smoke Signals, 16.7.–29.8.2021, Turun Taidehalli, Vanha Suurtori 5, Turku