Ammattiluontokuvan lyhyt historia: nousu, uho – ja …?
Olipa kerran muutama, joilla oli aikaa, taitoa ja sisua. Ja pelit ja vehkeet. Karhut, kotkat ja lennossa muutkin linnut tallentuivat heidän harvinaisiin otoksiinsa, suurin ponnistuksin ja kustannuksin. Noita harvoja ihailtiin sijaiskärsijöinä ja sankareina. Heidän kuvistaan maksettiin hyvin.
Tulipa digi ja halvat huippuvekottimet kaikkien ulottuville. Ja erinomaisten luontokuvien massiivinen tulva. Nopeat söivät hitaat – tai ainakin ehtivät myydä kuviaan ennen muita. Puolinopeat onnistuivat harvemmin, hitaat tuskin lainkaan tai eivät edes yrittäneet. Tai yrittivät, mutta palkkiostaan tinkien. Kaikkien kuvat olivat loistavia. Kaikilla oli petokuvia, sankaruus kärsi.
Lehtikuvaajien talousahdinko kertautui ammattiluontokuvaajillekin: kuvista maksettiin yhä vähemmän. Tuskailu yltyi. Mietittiin, voitaisiinko luonnonlakia mitenkään kumota – lakia kysynnästä ja tarjonnasta.
Entä yleisö? Jo 2020-luvulle tultaessa moni luontokuvailtojen katsoja ilahtui: ”Hei, minullahan on paljon samanlaisia kuvia ja parempiakin!”. Monia muita kuvien puuduttava toisteisuus kyllästytti. Toisia se paremminkin mukavasti rauhoitti tai tuuditti, kuten hyvän kitschin kuuluukin. Heidän rauhaansa saattoi rikkoa vain kuvan erilaisuus, esimerkiksi ihmisen näkyminen häiritsevänä kuvassa, vaikkapa sateenvarjon kanssa tai syyllisyytenä kyyn yliajosta.
… tuhoko?
Hävisivätkö kaupalliset markkinat, kun kaikilla oli luontokuvia ad nauseam? Eivätpä sentään! Luonnonlaki kyllä pysyi, mutta pelastus löytyi: nyt kiinnostusta luotiin moniaistisella virtuaalisella tai lisätyllä todellisuudella.
Vanhalle aikoinaan ”aidoksi” kuvitellulle luontokuvalle naureskeltiin hyväntahtoisen säälivästi. Ulkokohtaisesti rekisteröivän kuvan sijaan tarjottiin katsojalle tosi- ja yliaitoutta tehotuottavia elektronisia laitteita. Häkkyrät päähän vain!
Nyt asiakas oli takuuvarmasti syväelämyksellinen kokija – ja enemmän: itse ajatuksineen luontokuvan sisällä, sen välttämättömänä rakenneosana! Hän ei kulkenut luonnossa, vaan erinomaisesti ohjelmoitu luonto kulki hänessä! Vihdoinkin oli voitettu ulkopuolisuuden kirous!
Markkinat elpyivät pian – taas aluksi vain harvoille vikkelille ammattilaisille. Sitten massatuotanto halpuutti uudet elektroniset laitteet, ja versiosta 4.0 alkaen saatiin harrastajajoukkojenkin ulottuville EmotionShop-ohjelmistot. Älyrobotit laativat niissä kokonaisvaltaiset luontoelämysalustat. Ei enää vaivalloista fyysistä rämpimistä, klikkaus riitti!
Ammattilaisten oli taas yritettävä erottautua harrastajista. Työlästä se oli, luonnonlaki toimi.
Alan yhdistys järjesti Vuoden Luontoelämys- kilpailuja (VLE). Tarvittiin luotettavia tuomareita, joilla tiedettiin olevan tarkat aistit. Manipulaatiokielto oli nimittäin ehdoton: elämysteos, jonka aitoa hajua tai makua oli lisätty, poistettu tai muutettu, hylättiin. Aitous säilyi.
Sen pituinen se – ehkä.
Vai mitä sinä olet mieltä? Kerro mielipiteesi kirjoittamalla kommentti alla!
Ennustaminen on vaikeaa varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Kyllä varmasti katsojia/kuluttajia löytyy virtuaalisille luontoelämyksille sillä sehän olisi vain jatkumoa nykyisille luontofilmeille. Herkkä luonto ei kestä jos siellä ravaa kymmeniä miljoonia luontoturisteja, joten luonnosta virtuaalisesti nauttiminen kotisohvalla suojelisi luontoa.
Lisätylle keinotodellisuudelle voisi olla muitakin käyttötarkoituksia esim. sienestämisessä. Virtuaalilasit tunnistaisivat sienen jo ennen poimintaa ja näyttäisivät tiedon sienen herkullisuudesta taikka myrkyllisyydestä. Kasvien, eläinten ja varsinkin lintujen tunnistamisessa lasit voisivat auttaa. Näin luonnosta saisi ikään kuin enemmän irti lisätyn keinotodellisuuden avulla.
Eihän mitkään lasit tietenkään korvaa aitoa luontokokemusta: ripulia, hyttysiä jotka levittävät ties mitä tauteja, kuolleita poroja joessa josta joit juuri vettä alajuoksulla, nyrjähtänyttä nilkkaa, eksymistä, väsymystä, itkupotkuraivareita kun viimeiset makkarat putosivat kamiinaan, sitä tukehtumisen tunnetta kun et saa hengitettyä siitepölyn laukaistua pahan allergisen reaktion, aseistettuja miehiä jotka ampuvat ihan minkä tahansa hirvenä taikka jäät moottorikelkkaturistin alle….
Ammattilaisen pitäisi tienata leipänsä ammatillaan, ehkä. Toki lahjakas amatööri voi siirtyä ammattilaiseksi ja moni ammattilainen on aloittanut harrastelijana. Luonnollisesti ammattilaiselta vaaditaan paljon enemmän kuin harrastelijalta, mikä vaatii syvällistä osaamista ja kouluttamistakin.
Kerran minua pyydettiin tekemään yritysvideo, jonka tekemiseen annettiin peräti kokonainen viikko. Mihin totesin heti että en ehdi opiskelemaan video tekemistä ja kuvaamaan sitä viikossa sillä jo pelkästään raakamateriaalin siirtäminen ja muokkaaminen vievät ihan järkyttävästi aikaa tai ainakin ennen veivät ja käytössäni ei ole edes tarvittavia ohjelmistoja. Nähtyäni kollegani tekemän videon, niin totesin olevani oikeassa, valitettavasti.
Se että kameralla voi kuvata videota ei tee kenestäkään mitään David Lynchejä taikka Steven Spielbergoja oli se sitten aivan mikä tahansa ihmeellinen 1360 ◦ asteen 18 K videokamera.