Juhannusyön taianomainen hämärä. Tulenpunainen auringonlasku. Sumuinen, pumpulinpehmeä syysaamu.

Jokaisella on oma lempivalonsa ja valon hetki, jota hän mielellään kuvaa. Minulla se on valon leikki kesällä, kun valotäplät siivilöityvät puiden lehtien välistä kukkien terälehdille ja henkilöiden kasvoille.

Aina välillä on kuitenkin hyvä kokeilla jotain uutta – näin on myös valon suhteen. Jos vaikkapa kuvaat tavallisesti valoisaan aikaan, niin kokeile, miltä tuntuu hämäräkuvaus. Saatat huomata, että kuvaamisesi saa aivan uuden kipinän samalla kuin opit uutta.

Valo on valokuvauksen henki – monessakin mielessä. Ilman valoa ei synny valokuvaa.

Lisäksi valon ominaisuudet kuvanottohetkellä puhaltavat otokseesi tunnelman. Pehmeä, lumisateen siivilöimä valo saa pöllökuvasta unenomaisen. Ja lämpimän värinen keittiön kattolampun kajo tekee perhekuvasta kotoisan.

”Hyvät lintukuvaajat ovat oivaltaneet, että he eivät kuvaa lintuja vaan valoa ja sen tapaa piirtää kohteet esille. Valokuvaus on valon tutkimista, sen havaitsemista ja tulkitsemista.” Näin toteaa Jukka Tiippana lintukuvauksen ja valon pyhästä yhteydestä artikkelissaan.

Tällä kertaa keskitymme siis juuri valoon. Jos sinua mietityttää, miten saisit kuvastasi mahdollisimman kolmiulotteisen tai miksi monet ammattikuvaajat välttelevät keskipäivän aurinkoa, selaa esiin artikkeli valon ominaisuuksista.

Jos tavoitteenasi on sitä vastoin henkilökuva, jonka valaisu mukailee mahdollisimman huomaamattomasti tilan valaistusta, niin lue huippukouluttaja Tiina Puputin opastus. Voit hyvin aloittaa itse yhdellä lisävalolla, vaikka Tiina kertookin, mitä erilaisia salamoita hän käytti miljöömuotokuvan kuvauksessaan.

Myös tämänkertaiselle kuukauden kuvaajallemme, Esa Ylijääskölle, valo on keskeisessä asemassa. Esa on kuvannut hienon kuvasarjansa Polaroid-kameralla.

Sanotaan, ettei valoa saa purkkiin. Mutta voihan sitä yrittää – kuvaamalla.