Paras Suomi-kuva palkittu

Kirjoittanut 20.12.2017

Adobe järjesti tänä syksynä valokuvakilpailun, jossa haki Adobe Stock -palveluun Suomea uudella tavalla esitteleviä kuvia. Voittajakuva onnistui tallentamaan mereltä nousevan sumun peittämää kaupunkimaisemaa.

Kilpailun tuomariston mukaan Gennadi Kurushinin ottama kuva erottui seesteisellä tunnelmallaan, harmonisilla ja herkillä värisävyillään sekä tasapainoisella sommittelullaan.

– Otin kuvan paluumatkalla Suomenlinnasta, kun sumu nousi mereltä peittämään kaupunkia. Tutun maiseman peittyminen usvaan sai Helsingin rannikon näyttämään vesivärimaalaukselta. Sumun ja hiljaisen kaupunkimaiseman harvinainen yhdistelmä inspiroi minua ottamaan kuvan, joka heijastaa päivän epätodellista tunnelmaa, Gennadi Kurushin kertoo.

Syksyn aikana Adobe Stockiin ladattiin noin 10 000 Suomi-kuvaa. Luonnon ohella valokuvaajia inspiroivat erityisesti Suomen vuodenajat, arkkitehtuuri ja kaupunkimaisemat sekä suomalainen ruoka.

Voittajakuvan valitsi tuomaristo, johon kuuluivat  Antti Karppinen, Omar El Mrabt, Tiina Törmänen ja Tommi Luhtanen.

Pääpalkinnon lisäksi tuomarit palkitsivat viisi kilpailuun osallistunutta kuvaajaa ohjelmistolisensseillä. Adoben kuvankäsittelyohjelmat käyttöönsä saivat Veikka Partanen, Jani Riekkinen, Riku Männistö, Tommi Talonen ja Jarmo Piironen, jotka taltioivat kuviinsa suomalaisia maisemia. Kaikki palkitut kuvat ovat nähtävissä kilpailun verkkosivuilla.