Länsimaisen kuvataiteen modernismi syntyi vauhdilla 1800-luvun loppupuoliskolla. Mullistusta vauhditti vastikään keksitty valokuvaus. Toisen maailmansodan jälkeen kuvataiteen valtasi postmodernismi. Se oli vastalause pysähtyneisyydelle. Sittemmin mullistui valokuvauskin. Sen teki digitaalisuus. Se lisäsi entisestään kysymyksiä valokuvan ”totuudesta”. Post-etuliitettä alettiin käyttää valokuvauksenkin yhteydessä, esimerkkinä W.J.Mitchellin kirja The Reconfigured Eye: Visual Truth in the Post-Photographic Era. Sen ilmestyessä v. 1992 Photoshop jo oli, mutta ei kännykkäkameroita eikä sähköisten harrastajakuvien valtavia massoja internetissä, ei myöskään somejättien salattuja algoritmeja vauhdittamassa somekuvien globaalia ”populismia”.

Postmoderni kuvataide, nykytaide ja käsitetaide eri yhdistelmin ovat jatkaneet taiteen nykyistä tehtävää ja perinnettä: etsiä ja luoda uutta rikastuttavaa kokemuspiiriimme. Digitaalisen kumouksen synnyttämän ”hyperdokumentaation” jälkeen ”kaikki on jo valokuvattu” – ainakin näennäisesti. Taiteilijat ovat alkaneet etsiä uusia ilmaisutapoja teoksiinsa. Otsikkokuvamme kirjassa (Robert Shore: Post-Photography: The Artist with a Camera;  Laurence King Publishing, vuodelta 2014) 53 erilaista nykyistä kuvan tekijää kertoo omista tavoistaan.

Lähtökohtana ovat voineet olla jostakin löydetyt valmiit kuvat – kadulta, roskiksista, kirpputoreilta – tai jotkut aiempien valokuvaajien teokset. Moinen hyväksi käyttäminen ei ole taiteessa uutta. Valokuvienkin todellisuutta on muunnettu aina sekä rehellisesti taiteellisessa tarkoituksessa että tietoisesti harhaan johtaen. Digi- ja internet-aikana on kuitenkin otettu lisää vapauksia, joista digitaalisesti lisätty todellisuus (augmented reality, AR) on vain yksi.

Jo kirjan nimi viittaa siihen, että kaikki esitellyt taiteilijat eivät ole varsinaisia valokuvataiteilijoita, jotkut vain käyttävät kameraa ilmaisuunsa. Lisäksi esitellään taiteilijoita, jotka eivät käytä kameraa lainkaan, vaan ”louhivat” internetin kuvamassasta ”raakamalmia”, josta sitten ”rikastavat” omia teoksiaan tietokoneella. Kirjan lukijaa hämmentää se itsestäänselvyys, jolla he katsovat voivansa ottaa verkon kuvamateriaalia ”kaivostoimintaansa”. Eettiset ja juridiset periaatteethan tekijänoikeuksien suhteen eivät ole ehtineet vielä selkiytyä. ”Ei ole ehditty kieltää”.

Tälläkin blogipalstalla on pohdittu käsitteitä pastissi, kunnianosoitus, appropriaatio, varkaus… Asko Salmi kiteyttää: ”Luovuus on vanhojen palikoiden tai ajatusten yhdistämistä uudella ja ehkä yllättävällä tavalla jolloin lopputuloksena on uusi asia tai ajatus. Toisen työn tai ajatuksen kopioiminen ei täytä luovuuden tuntomerkkejä.” Kitschiinkin tuo soveltuu mainiosti.

Jorma Puranen ei louhi verkossa. Keskeistä hänen tuotannossaan on menneisyyden ja nykyisyyden käsitteellinen vuoropuhelu, arkisto- ja museomateraaleja hyödyntäen, niissä esiintyviä henkilöitä arvostaen,  ikäänkuin heidän oveensa kolkuttaen, hattu kourassa. Vanha materiaali synnyttää uusia ajatuksia. Luodaan uutta taidetta.

Puranen esittäytyy kirjan osastossa Hand and Eye. Osaston muillekin taiteilijoille on yhteistä heidän teostensa käsinkosketeltava materiaalisuus ja pysyvyys – vastakohtana valtavalle digitaaliselle kännykkä- ja muiden kuvien ym. massalle, kuvien lyhyelle elämälle sähköisillä näytöillä. Predigitaalisella kaudelta periytyvään tapaan valokuvataitelijat voivat nytkin käyttää fyysisiä tai kemiallisia manipulaatioita joko jo negatiiviin (sic!) tai muutoin jo valmiin teoksen viimeistelyyn. Teos voi olla myös uniikkikappale – tervetullut anakronismiko tuolta pre-post-kaudelta? Lukija voikin miettiä: onko kehitys ollut osin syklistä, onko jokin osaympyrä sulkeutumassa, uudistuneena? Olisiko edetty myös sarastavaan pre-post-piktorialismiin?

PS – Mitään uutta ei ole siinäkään, että ”All the World is Staged” – se on kirjan yhden osaston otsikko – mikä vainhan voi olla lavastettua. Monet vanhat tunnetut ”ratkaisevan hetken” kuvatkin ovat todellisuudessa etukäteen lavastettuja. Aina on myös tehty fiktiivisiä kuvia, mutta nyt niihin on monipuolisemmat tekniset välineet. Niistä kirjassa on esimerkkejä.