Mannerheimon näyttely esillä Mäntsälässä

Kirjoittanut 16.5.2022

Uusi Art and Music Festivaali järjestetään toukokuun 20. päivä ensimmäistä kertaa Mäntsälässä Hirvihaaran kartanon miljöössä. Festivaali tarjoaa laajan skaalan useita taiteilijoita ja artisteja. Luvassa on ohjelmaa kahdella eri estradilta. Päivällä yleisö voi seurata mielenkiintoisia kirja-aiheisia paneelikeskusteluja sekä taiteilijoita lasi-, maalaus- ja valokuvataiteen parista. Iltaa kohden festivaaliväki voi viihtyä hyvän ruoan, juoman ja musiikin parissa.

Katso koko ohjelmakattaus: https://hirvihaarankartano.fi/hirvihaara-art-festival

Mukaan on myös valokuvaaja Sami Mannerheimo, jonka elefanttikuvien myynnistä lahjoitetaan 15 % hyväntekeväisyyteen, eläinten orpokotiin.

Sami Mannerheimon valokuvanäyttely Herkät ja viisaat esittelee orpojen elefanttien elämää Nairobissa Keniassa. Suurin osa näistä norsuista päätyy orpokotiin, koska emo on tapettu salametsästäjien toimesta. Pennut eivät selviä hengissä ilman äidinmaitoa, ja pääseminen orpokotiin on niille pelastus.

Kyseessä on hyväntekeväisyysprojekti, jolla Sami Mannerheimo lahjoittaa rahasumman (noin 15 %) jokaisesta myydystä kuvasta ja kortista Sheldrick Wildlife säätiölle heidän uraauurtavan suojelutyönsä tueksi. Projekti liikkuu valokuvataiteen ja dokumentarismin rajalla, ja herättelee kysymyksiä ihmisten ja elefanttien välisestä suhteesta.

– Kuvatessani orpokodin lapsielefantteja, sain vahvan yhteyden niihin. Koin ne erittäin herkkinä ja viisaina. Lähtökohta projektille on ollut journalistinen mutta visuaalinen kieli vaihtui kuvausten edetessä poeettisempaan kuvailmaisuun, Mannerheimo kertoo.

Herkät ja viisaat -näyttely on tulossa heinäkuussa Aatos galleriaan (Porvoo) alkaen 1.7. ja Gustavelundin aulagalleriaan (Tuusula) 1.8. alkaen elokuuksi.

Sami Mannerheimo on helsinkiläinen ammattivalokuvaaja, joka on erikoistunut henkilökuvaukseen ja dokumentaariseen valokuvaukseen. Hän on kuvannut matkoillaan erityisen paljon Brasiliassa ja keväällä 2018 ensimmäisen kerran Keniassa. Mannerheimo on Suomen kuvajournalistien jäsen. https://samimannerheimo.com/