Seuraavalle tasolle

Kirjoittanut 25.2.2016

Helsingin Uutiset -ilmaisjakelulehdessä oli viime marraskuussa isohko juttu otsikolla Nykyfotari kohtasi Cartier-Bressonin. Uteliaisuus heräsi. Miten nykyfotari koki klassikkonäyttelyn?

”Ennakko-odotukseni näyttelystä on, että se on totta kai historiallisesti merkittävä, mutta minulle visuaalisesti aika tylsä”, jutussa sanotaan.

”Minua säväyttää valokuvassa se, että se näyttää jotain, mitä ei ole ennen nähty. Tai sitten joku tuttu asia esitetään aivan uudessa valossa, uudesta näkökulmasta.”

”Samanlaista valokuvataidenäyttelyä ei enää voisi tehdä. Enää ei riitä, että esitellään kuvia, jotka on kuvattu samalla tyylillä kuin Cartier-Bressonin kuvat. Kuvissa täytyy nyt olla nähtävissä jo jotain muuta, seuraava taso.”

Poistuessaan näyttelystä maisteri, valokuvataiteilija, Vuoden lehtikuvaaja 2010 Maija Tammi totesi jutussa, että se ei ollut niin tylsä kuin hän ajatteli.

Henri Cartier-Bresson itse kielsi kuviensa kutsumisen taiteeksi. Taidetta tai ei, häntä voi mielestäni aivan hyvin kutsua valokuvauksen Picassoksi tai Mozartiksi. Samanlaisia ikoneja kaikki kolme, omilla aloillaan.

Kuvitellaanpa, että akateemisesti meritoitunut nykymaalari vietäisiin katsomaan Picasson suurta kokoomanäyttelyä samalla asenteella.

”Ennakko-odotukseni näyttelystä on, että se tietenkin on historiallisesti merkittävä, mutta en odota, että se olisi millään tavalla yllättävä.”

Tai jos toimittaja veisi radikaalin nykysäveltäjän, taiteen tohtorin, Mozart-konserttiin.

”Ennakko-odotukseni konsertista on, että se nyt on sitä samaa vanhaa homehtunutta sontaa. En ole varma, kestänkö edes ensimmäisen puoliajan loppuun.”

”Nykymusiikissa minua säväyttää riitasointujen synteesi, joka tuhoaa sievistelevän tunnekylmyyden, joka jäytää koko nykyistä kulttuuriskeneä.”

”Samanlaista konserttia ei pitäisi ikinä enää esittää. Mozart on esihistoriallinen jäänne. Kyllä musiikissa pitää edetä eteenpäin eikä jämähtää paikalleen tai jopa taantua. On löydettävä seuraava taso.”

Poistuessaan konsertista nykysäveltäjä totesi, että oli siinä kuitenkin jotain sairaan makaaberia, oudolla tavalla kiehtovaa. Ihan kuin olisi käynyt museossa.