Suomalaismenestystä kansainvälisissä valokuvakilpailuissa

Kirjoittanut 25.5.2022

Palkintosijoja sekä FEP Awardista että World Photographic Cupista.

Vapun aikaan Roomassa, Italiassa, jaettiin palkintoja kahdessa merkittävässä kansainvälisessä valokuvakilpailussa; FEP Awardissa sekä World Photographic Cupissa. Ensin vappupäivänä palkittiin valokuva-alan eurooppalainen parhaimmisto FEP Awardsissa. Suomalaisvalokuvaajien panos oli jälleen vahva, palkintosaaliina oli yhteensä kaksi kultaista palkintoa (Pia Maria Rautio Lahdesta ja Kristi Vilmunen Vantaalta), kaksi hopeista (Antti Karppinen Siilinjärveltä ja Risto Raunio Naantalista), kolme pronssista (Antti Karppinen, Hannu Rainamo Lempäälästä sekä Mia Surakka Tampereelta) sekä lisäksi 6 muuta top 10 -sijoitusta. Molemmat kultamitalisti pystyivät puolustamaan omia palkintojaan jo viime vuodelta.

FEP Awards -kilpailun järjestää eurooppalaisten ammattivalokuvaajajärjestöjen kattojärjestö Federation of European Professional Photographers. Kilpailuun osallistui yli 300 valokuvaajaa 26 eri maasta ja kuvia mukana oli noin 2600.

Maanantaina 2.5. puolestaan jaettiin palkinnot maailmanlaajuisessa World Photographic Cup -kilpailussa, jossa mitellään sekä yksittäisten valokuvaajien henkilökohtaisen menestyksen lisäksi myös maajoukkueina.

Suomen maajoukkueella oli finaalissa mukana 4 kuvaa kolmelta eri valokuvaajalta. Onni Wiljami Kinnusella (Liminka) oli mukana kaksi kuvaa, jotka sijoittuivat sijalle 10 mainoskuvasarjassa sekä sijalle kahdeksan kuvituskuvien sarjassa, Antti Karppinen sijoittui sijalle kuusi kuvituskuvien sarjassa. Suomen joukkueen parhaana palkittiin Marc Sabat (Kuopio), joka voitti myös pronssimitalin mainoskuvasarjassa.

Suomen joukkueen kokonaispanos oli mainio, sillä Suomi sijoittui jälleen kerran 10 parhaan maan joukkoon, tällä kertaa sijalle kahdeksan. Yhteensä kilpailussa oli mukana tänä vuonna maajoukkuetta.

World Photographic Cup järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa, Suomen joukkueella on ollut joka kerta vähintään yksi kuvaa finaaleissa ja mitaleitakin on voitettu yhtä kertaa lukuun ottamatta joka vuosi.