Syksyinen taustakuva on Lauri Lohelta

Kirjoittanut 17.10.2016

Lauri LohiHämeenlinnalainen Lauri Lohi, 27, on kuvannut palvelumme syksyisen taustakuvan. Lauri on ammatiltaan talonrakentaja, ja hän on harrastanut valokuvausta vuodesta 2005.

– Kuvaamiseni oli lähinnä satunnaista viikonloppukuvailua aina vuoteen 2014 asti. Silloin intouduin tosissaan ja aloin harrastaa valokuvausta vakavissani.

– Lempikuvausaiheeni on ehdottomasti luonto kaikessa sen kirjossaan aina makrokuvista maisemiin. Olen aina tuntenut olevani omimmillani ja luovimmillani juuri luonnossa ja siellä tunnen eläväni aidosti. Luonto on ollut minulle pienestä lapsesta asti rakas ja tärkeä paikka, Lauri kertoo.

Lauri on kuvannut taustakuvan sumuisesta maisemasta Hämeenlinnan Aulangolla, Metsälammella.

– Kun näin ensimmäisen kerran tämän Metsälammen, niin ihastuin siihen täysin. Sen ranta ja ympärystö kaikkinensa ovat todella lumoavia. Erityisesti tästä kyseisestä kohdasta näkymä on taianomainen pinnan alta näkyvine kivineen. Halusin saada taltioitua siitä sellaisen ”täydellisen” aamuisen syyskuvan.

Lauri halusi utuisesta maisemasta mahdollisimman laajan näkymän. Siksi hän koosti kuvan hdr-panoraamana yhdeksästä pystykuvasta. Hän kertoo, että horisontaalinen näkymäala kuvassa on 180 astetta.

– Jokainen yksittäinen kuva on kolmen valotuksen yhdistelmä – näin sain kuvaan mahdollisimman hyvän dynamiikan. Halusin myös etualalla pinnan alla olevat kivet selvästi esille luomaan ulottuvuutta, joten käytin pyöröpolarisaatiosuodinta pintaheijastuksen minimoimiseksi.

Visio toteutettavasta kuvasta oli Laurin mielessä jo pitkään ennen kuin hän lopulta kuvasi sen. Hän odotti oikeaa säätä ja olosuhteita.

– Monen monituiset aamut heräsin aikaisin ja suuntasin Aulangolle, mutta palasin aina tyhjin käsin kotiin. Kunnes viimein sinnikkyys palkittiin ja eräänä aamuna kaikki oli täydellisesti kohdallaan. Tunne oli sanoinkuvaamattoman upea, ja aloitin kuvaamisen!

Laurin kuvauskalustoon kuuluvat Canon EOS 6D -kamera sekä Canon EF 17–40 mm f/4L USM ja EF 100 mm f/2,8L IS USM Macro -objektiivit. Hänestä onnistuneen kuvan voi määritellä monellakin tavalla.

– Mutta minulle onnistunut kuva on ensisijaisesti sellainen, joka on voimakas, persoonallinen, tunteita ja ajatuksia herättävä, tasapainoinen. Sellainen, jota uppoutuu katselemaan ja miettimään. Hyvää kuvaa katsoja ei heti unohda.

Mikä on sitten Laurin kuvaajan motto?

– The Earth has music for those who listen, hän sanoo.

Eli vapaasti kääntäen: maapallolla on paljon annettavaa niille, jotka ovat aistit avoinna.

Taustakuvan asetukset: 17 mm, f/14, 1/50 s., ISO 200.