Pitäisikö huolestua: valokuvanäyttelyt eivät ole enää taidetta, vaan ”tutkimuksia”?

Valokuvaajissakin on jo runsaasti taiteen tohtoreita. Väitökseen ei riitä taiteen tekeminen. Pitää lisäksi tutkia jotain omaan taiteeseen liittyvää, tieteen tavoin. Tieteellinen tutkimus pyrkii paljastamaan tai selittämään aiemmin tuntematonta. Siihen nuo uudet taideväitöksetkin pyrkinevät.

”Tutkimus” kiehtoo…

Tohtorikandidaattien uusi toimeliaisuus innostaa muitakin taiteilijoita: valokuvanäyttelyissään kuvaajat nykyisin yhä kerkeämmin ilmoittavat kuviensa olevan ”tutkimus”. Pyrkivätkö he siis tieteen tavoin objektiivisuuteen ja viileään analyyttisyyteen? Onko tutkimusta edeltänyt tutkimussuunnitelma, ja varsinainen työ tehty vasta sitten?

Näyttelyvieras saattaa ihmetellä: jos näyttelyn teokset on tuotettu tieteellisellä asenteella, onko silloin tehty paremminkin ohjelmallisia kuvia kuin taidetta. Vai osoittaako kysymys vanhentunutta käsitystä taiteen synnystä ja tehtävästä? Entä missä on menetelmäkuvaus, jollainen tieteessä tulee olla? Entä tutkimuksen tulos ja päätelmät? Nehän pitäisi lopuksi jotenkin ilmaista, kuten väitöksissä ja muussa tieteessä. Jätetäänkö ne ”savolaisittain”näyttelyvieraan vastuulle, interaktiivisesti? 🙂

Tutkimiseksi nimeäminen voi jopa häiritä muuten mainiota näyttelyä. Kömpelön näennäinen tutkiminen teennäisine selittelyineen voi kyseenalaistaa taideteokselle tärkeiden kerrosten merkitystä, niiden selittymättömien, tutkimista pakenevien.

Aiempi kirjoitukseni kertoi Susan Sontagin vastenmielisyydestä taidekritiikkiä kohtaan. Jean Sibelius on puolestaan tokaissut: ”Taiteilijoille on pystytetty patsaita, mutta kriitikoille ei ainuttakaan”. Entä muille selittäjille ja taiteen ohjelma- ja tuotantojohtajille korkeakouluissa ja muualla: onkohan heille pystytetty – edes muinoin Neuvostoliitossa?

Olemassaolon taistelussaan tiedeyliopistot kilpailevat määrärahoista mm. väitöskirjojen määrillä. Mutta onko taiteen tohtorinväitösten määrä pätevä laitoksen laadun mittari? Alistetaanko taideoppilaitoksetkin vain kanonisoidun taidepolitiikan toteuttajiksi? Silloin ne kyllä mainiosti vertautuvat tiedeyliopistoihin, joita äänekkäästi vaaditaan panostamaan enemmän ns. soveltavaan tutkimukseen, perustutkimuksen kun ei katsota tuottavan tarpeeksi. Jääköhän vähemmälle myös ”taiteen perustutkimus”, eli vapaus kaiken maailman dosentteineen? Taidelaitoksistakin tuotantolaitoksia?

Entäs sitten yksittäinen taiteilija apurahahakemuksineen? Kannattaisikohan hänenkin antaa kuva itsestään tutkijana?

…mutta ei hätää!

Usein noiden ”tutkimusten” tuloksia ei oikeastaan näykään gallerioissa – onneksi! Siten ainakin osa taiteen selittämättömyydestä ja tuo ”savolainen periaate” säilyvät, mutta nyt nimenomaan näyttelyvieraan oikeutena 🙂 ! Tutkimuksen tulokseksi riittää elämyksemme, sanallistumattomana, selittymättömänä! Ja ”tutkimus” näyttäytyykin tuon yli-ihaillun sanan muodikkaana ylikäyttönä.

Älkäämme siis liikaa ärsyyntykö tai huolestuko. Voimme edelleenkin mennä näyttelyihin – tutkiviksikin mainostettuihin – nauttimaan taiteesta, emme tieteestä! Vai mitä mieltä sinä olet?

Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!