Tapahtumat

Ladataan Tapahtumat

Kerro tapahtumasta palaute@kamera-lehti.fi

« Kaikki tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Paratiisin rajamailla

21.10.2020 - 19.11.2020

Tapahtuma navigointi

Jan Pohribný ja Kirsimaria E. Törönen ovat tehneet yhdessä teoksia jo vuosia. Kumpikin työskentelee pääsääntöisesti yksin, mutta he löytävät säännöllisesti perusteet taiteelliselle yhteistyölle. Silloin he yhdistävät tekemisen tavat ja luovat yhteisteoksia.

Pohribný on valokuvaaja, joka käsittelee kuvissaan maisemaa, mutta myös valokuvaa välineenä. Hänen teoksensa välittävät erilaisia tilakokemuksia ja saavat katsomaan maisemaa uudesta näkökulmasta. Hän käyttää kuvissaan keinovaloja, muokkaa maisemaa ja yhdistelee asioita yllättävällä tavalla.

Töröstä voi luonnehtia piirtäjäksi, joka on irrottautunut paperilta ja kuljettanut piirtämisen mukanaan eri materiaaleihin ja myös tilallisiin teoksiin. Hän käsittelee teoksissaan taidehistoriaa tulkiten sitä uudestaan uudenlaisista näkökulmista. Hän työstää piirroksistaan reliefejä eri materiaaleista ja skaalaa niitä moneen kokoon. Muutaman sentin korkuinen hahmo kasvaakin ulkoseinässä kahdeksan metriä korkeaksi.

Yhteisteoksissa yhdistyvät Törösen reliefit ja Pohribnýn valokuvat. Törösen muotoilemat hahmot asettuvat valokuviin joko niiden pinnalle tai jo kuvaushetkellä osaksi maisemaa. Joissain teoksissa on käytetty molempia keinoja. Kuvan pinnalle asettuneet hahmot saattavat myös kasvaa valokuvan reunojen yli, ulottua kauas maiseman tuolle puolelle.

 

Tarkemmat tiedot

Alkaa:
21.10.2020
Loppuu:
19.11.2020
Tapahtumaluokka:

Tapahtumapaikka

Pohjanmaan Valokuvakeskus
Kauppakatu 23
Lapua, 62100 Suomi
Kotisivu:
www.pova.fi