Tekoälyä kameroissa – entä tunneälyä?

Kirjoittanut 6.3.2018

Syrjäyttääkö robotti valokuvaajan?               

Tekoäly vapauttaa

Älykamerat tekevät aiempiin verraten ihmeitä. Kuvankäsittelyn älykkäät työkalut ovat lähes lopettaneet pimiöpuurtamisen – tai ainakin muuttaneet käsittelyn luonnetta. Nuo tekniset ihmeet ovat lisänneet valokuvaajan vapautta kuvan luovaan tekemiseen eikä vain ”ottamiseen”.

Loogismatemaattista tekoälyä omaavat robotit tekevät väsymättä ja virheettömästi melkeinpä mitkä tahansa tekniset ja mekaaniset rutiinityöt paremmin kuin me ihmiset. Mutta kylmää tekoälyä kaupataan nyt myös avuksi parantamaan inhimillistä henkistä kulttuuria.

Kun robotti tekee tylsät rutiinit, vapaudumme koneiden orjuudesta. Saamme vapaa-aikaa keskinäiseen vuorovaikutukseen ja itsemme toteuttamiseen harrastuksissamme ja sivistysriennoissamme. Luovuutemme vapautuu – saavutamme jotakuinkin perimarxilaisen haaveen hyvästä elämästä ”työn orjille”!

Vai tarkoittaakohan ”vapaa-aika” lisäaikaa kilometritehtaalla?

Tunneäly

Nykyisen tunneäly-muotitermin  loi jo v. 1995 Daniel Goleman.

Voidaanko sillä tuottaa jotakin todella uutta ihmiskunnalle? Varmasti!, vakuuttavat kauppamiehet. Esim. tulevaisuuden asiakas kohdataan myös tekoälyyn liitetyllä tunneälyllä – ja kas, asiakaspalvelu paranee. Asiakkaan inhimilliseen kohtaamiseen jää enemmän aikaa!

Vai pettääköhän parta-Kallen teoria tässäkin: Tehostuuko vain kapitalistinen voitonpyynti? Tiukentuuko kaupallinen koukutus, aseena asiakkaan mieltä syväluotaava tunneäly?

Tunneäly taiteessa

Ilman tunneälyä ei todellista taidetta luoda eikä koeta. Katsojan tunteita kosiskelevan kitschinkin vaikutus perustuu siihen.

Mekaanisesti toistavat valokuvat eivät sitä tarvitse. Ei sitä tarvita soittorasian veivaamiseenkaan. Tekoälykäs robotti on tosin jo johtanut orkesteria kuuluisan tenorin laulaessa. Tekoälyäkin robotilla oli vain sisältämänsä ohjelmoinnin verran.

Entä tunneäly? Voisiko tulevaisuudessakaan syntyä tietoisuutta, konetunteita ja itsenäistä, ulkoa ohjelmoimatonta tunneälykästä taidetta?

Tulevia itseohjelmoituvia robotteja, tunneälykkäitä konepersoonallisuuksia kuitenkin jo kuvitellaan: Koneelle kehittyisi paitsi taiteessa niin tärkeää empatiakykyä, myös huumorintajua ja vaikkapa kykyä rakastaa. Ja mikä koneelle olisi uutta ja perin tärkeää, kykyä myös unohtaa. Kulttuurievoluutio mahdollistaisi robottiin oman ja itsenäisen tietoisuuden. Voisiko sen ja oman tunneälyn pohjalta syntyä myös uutta omintakeista taidetta?

Mutta kehittyisikö roboteille (”heille”) samalla myös inhimillisiä heikkouksia, vaikkapa vihaa? Taiteilijan narsistista itsekeskeisyyttä? Patologisia persoonallisuuksia? Luovia hulluja, hyvässä vai pahassa mielessä? Syrjäytyykö kuvaaja, jos syntyy täydellinen kamera, jolla on oma tahto, taiteellinen intentio ja intuitio ja tunneälyä taiteen toteuttamiseen?

Mutta tuleeko robotista väärin ymmärretty postfuturistinen nero? Tai Frankensteinin hirviö 2.0?

Ei onneksi vielä

Kauhukuvat sikseen. Valokuvaus vapautti 1800-luvulla tunneälykkään luovuuden maalaustaiteessa. Digikumous mahdollistaa valokuvaukselle paljolti samaa.

Onneksi vielä nyt inhimillinen tunneäly auttaa valokuvaajaa onnistumaan niin, ettei synny pelkästään robottikuvia. Katsojankin tunneäly auttaa häntä antoisiin elämyksiin. Nautitaan niistä!

Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!