Vuoden kuvaaja 1/19: aiheena muoto

Kirjoittanut 29.11.2018

Kilpailuaika on päättynyt.

AIHE: Muoto

Vuoden kuvaaja 2019 -kilpailu käynnistyy. Ensimmäisen osakilpailun aihe on Muoto. Kilpailu käydään neljässä osassa.

Miltä näyttää suomalainen muotoilu? Entä minkä muotoinen on kesäpilvi, puolukka tai soutuvene? Muoto tulee usein esiin yksinkertaistuksen kautta.

Osakilpailun viimeinen osallistumispäivä on maanantai 7.1.2019. Eniten pisteitä vuoden aikana kerännyt voittaa pääpalkinnon sekä Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2019 -tittelin. Lisäksi hänet esitellään kuvaajana joulukuun Kamera-lehdessä.

Tämänkertainen kilpailuaihe on muoto. Seuraavat kilpailuaiheet ovat valo, lähellä ja liike. Niiden kilpailuaika ilmoitetaan myöhemmin.

Kuvan vaatimukset

  • Vain yksi (1) kuva osallistujaa kohden.
  • Lähetä kuvatiedosto jpeg-muodossa. Painokelpoisuuden vuoksi kuvan lyhyen sivun pituus vähintään 2000 pikseliä!
  • Sinulla on oltava täydet oikeudet kuvaan.
  • Tekniikka on vapaa. Kuvankäsittely on sallittua.

Kuvan lähettäminen

  • Kuvan on oltava perillä viimeistään maanantaina 7.1.2019.
  • Lähetä kuvatiedosto sähköpostilla osoitteeseen vuodenkuvaaja@kamera-lehti.fi. Emme nouda kuvia ulkopuolisilta nettisivuilta tai -palveluista.
  • Nimeä tiedosto niin, että tiedostonimestä näkyy sinun ja teoksen nimi (keijo_kuvaaja_luonto.jpg, jos nimesi on Keijo Kuvaaja ja teoksen nimi Luonto).
  • Lähetä kuvan mukana samassa sähköpostiviestissä seuraavat tiedot:
    • Nimesi (kuvaajan nimi), koko osoitteesi ja puhelinnumerosi
    • Sähköpostiosoitteesi
    • Kerro, missä ja millä välineillä ja asetuksilla kuva syntyi.

Kilpailun tulokset

Tulokset julkaistaan 28.2.2019 ilmestyvässä Kamera-lehdessä 2/2019.

Voittajakuva saa 15 pistettä, toinen 14, kolmas 13 … ja kymmenes 6 pistettä. 11.–25. sijat saavat 5 pistettä.

Vuoden aikana yhteensä eniten pisteitä ansainnut kuvaaja on Vuoden kuvaaja 2019.

Jokaisen osakilpailun 25 tuomariston mielestä parasta kuvaa julkaistaan lehdessä / lehden verkkopalvelussa.

Kamera-lehdellä on oikeus julkaista kilpailussa palkittuja (1.-25. sija) kuvia kilpailun tiedotuksen yhteydessä lehdessä ja internetissä ilman erillistä korvausta.

Palkinnot

Palkintona koko kilpailun voittajalle sekä sarjavoittajille on näyttelytilaa Kameraseura Galleria Westissä Helsingin Kaapelitehtaalla, Valokuvataiteen museon naapurissa. Näyttelyaika on huhtikuu 2020.

Pääpalkinto
Pääpalkintona on päänäyttelytila Galleria Westissä Helsingin Kaapelitehtaalla. Seinien yhteismitta on noin 20 metriä.

Osakilpailujen voittajat
Osakilpailujen voittajat saavat kukin näyttelytilaa noin 2–4 työlleen Galleria Westissä Helsingin Kaapelitehtaalla.

Näyttelyyn osallistuvat kuvaajat vastaavat itse töidensä tulostuksesta ja kehystyksestä / pohjustuksesta sekä kuljetuksesta. Kamera-lehti avustaa tarvittaessa näyttelyn ripustuksessa ja hoitaa näyttelytiedotuksen. Kuvaajat hoitavat halutessaan itse töidensä vakuuttamisen.

Kameraseura Galleria West -näyttelytilassa on kaikkiaan noin 40 metriä seinäpintaa. Kamera-lehti jakaa seinätilat voittajien kesken. Näyttelytila on tarkoitettu valokuville.

Kameraseuran hallinnoima tila sijaitsee Kaapelitehtaalla Jukka Male Museolta vapautuneessa käytävätilassa B-portaan 2. kerroksessa. Tila on avoinna päivittäin klo 9–21.