Vuoden kuvaaja 3/20: aiheena Uni

Kirjoittanut 14.5.2020

AIHE: Uni

Vuoden kuvaaja 2020 -kilpailun kolmannen osakilpailun aihe on uni. Millainen on sinun unesi. Onko se painajainen vai lempeä uni? Mitä siinä tapahtuu?

Osakilpailun viimeinen osallistumispäivä on tiistai 30.6.2020. Kilpailu käydään neljässä osassa. Eniten pisteitä vuoden aikana kerännyt voittaa pääpalkinnon, lahjakortin fotoliikkeeseen, sekä Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2020 -tittelin.
Lisäksi hänet esitellään kuvaajana joulukuun Kamera-lehdessä.

Tämänkertainen kilpailuaihe on Uni. Seuraava kilpailuaihe on perhe. Sen kilpailuaika ilmoitetaan myöhemmin.

Kuvan vaatimukset

  • Vain yksi (1) kuva osallistujaa kohden.
  • Lähetä kuvatiedosto jpeg-muodossa. Painokelpoisuuden vuoksi kuvan lyhyen sivun pituus vähintään 2000 pikseliä!
  • Sinulla on oltava täydet oikeudet kuvaan.
  • Tekniikka on vapaa. Kuvankäsittely on sallittua.

Kuvan lähettäminen

  • Kuvan on oltava perillä viimeistään tiistaina 30.6.2020
  • Lähetä kuvatiedosto sähköpostilla osoitteeseen vuodenkuvaaja@kamera-lehti.fi. Emme nouda kuvia ulkopuolisilta nettisivuilta tai -palveluista.
  • Nimeä tiedosto niin, että tiedostonimestä näkyy sinun ja teoksen nimi (keijo_kuvaaja_luonto.jpg, jos nimesi on Keijo Kuvaaja ja teoksen nimi Luonto).
  • Lähetä kuvan mukana samassa sähköpostiviestissä seuraavat tiedot:
    • Nimesi (kuvaajan nimi), koko osoitteesi ja puhelinnumerosi
    • Sähköpostiosoitteesi
    • Kerro, missä ja millä välineillä ja asetuksilla kuva syntyi.

Kilpailun tulokset

Osakilpailun tulokset julkaistaan 20.8.2020 ilmestyvässä Kamera-lehdessä 6/2020.

Voittajakuva saa 15 pistettä, toinen 14, kolmas 13 … ja kymmenes 6 pistettä. 11.–25. sijat saavat 5 pistettä.

Vuoden aikana yhteensä eniten pisteitä ansainnut kuvaaja on Vuoden kuvaaja 2020.

Jokaisen osakilpailun 25 tuomariston mielestä parasta kuvaa julkaistaan lehdessä / lehden verkkopalvelussa.

Kamera-lehdellä on oikeus julkaista kilpailussa palkittuja (1.-25. sija) kuvia kilpailun tiedotuksen yhteydessä lehdessä ja internetissä ilman erillistä korvausta.

Palkinnot

PÄÄPALKINTO


Pääpalkintona on 500 euron lahjakortti valokuvausalan erikoisliikkeeseen, Camera Shoppiin. Camera Shop on täyden palvelun kuvavalmistamo ja kuvauslaitteiden erikoisliike. Liikkeen edustamat kameravalmistajat: Canon, Nikon, Olympus, Sony, Panasonic ja Fujifilm.

OSAKILPAILUJEN VOITTAJAT


Osakilpailujen voittajat saavat kukin Taneli Eskolan kirjan Blue Monograph. Taneli Eskolan uusin kirja Blue Monograph on läpileikkaus taiteilijan valokuvateoksiin. Laadukas painojälki on syntynyt tritone-menetelmällä, eli kuvat on painettu kolmella spottivärillä.