Vuoden Luontokuva 2019 voitto Ville Heikkiselle

Kirjoittanut 24.10.2019

Ville Heikkisen kuva ”Karhu ja korppi” on Vuoden Luontokuva -voittaja.

Vuoden Luontokuva -kilpailun tulokset julkistettiin 19.10.2019. Kilpailun voitti Ville Heikkisen myyttinen siluettikuva karhusta ja korpista vasten laskevan auringon valaisemaa taivasta. Ville on kilpailun 39-vuotisen historian aikana neljäs kuvaaja, joka on onnistunut uusimaan voiton.

– Menestys tuli ihan puskista ja tuntui mukavalle yllätykselle, Ville kommentoi.

27-vuotias kuvaaja on asunut koko ikänsä syrjäisellä seudulla Pohjois-Kuhmossa, jossa hän kuvaa melkein päivittäin lähimaastossa. Lapinpöllöt, joita hän on viime talvet seurannut, asustelevat vain 600 metrin päässä kotiportailta.

– Suden olen nähnyt pihapiirissä kerran kiikkutuolista ulos katsellen ja karhun vain noin sata metriä talosta.

Ville piirsi aiemmin lintuja ja nisäkkäitä. Hän aloitti valokuvaamaan eläimiä vuonna 2004. Nyt kuvaamisesta on tullut elämäntapa.

–  Eläinten kanssa touhuaminen luonnossa jaksaa inspiroida päivästä toiseen. On hienoa, jos saa jonkun hyvän kuvankin samalla. Mitä luonto milloinkin sattuu tarjoa­maan, on ehkä sattumaa.

Voittokuva karhusta ja korpista on otettu piilokojusta Kuhmon Viiksimossa, Suomen Itärajan tuntumassa. Paikka ei ole kaukana hänen kotoaan.

Kuvassa karhu istuu ja nojaa mäntyä vasten metsänkumpareella. Se aivan kuin juttelee toverilleen korpille. Taivaan punainen väri rakentaa kuvan dramaattista tunnelmaa.

– Päivällä katselin paikkoja ja mietin, että mitähän erilaista täältä saisin. En halunnut ottaa ihan peruspotrettia karhusta, vaan jotain jossa on enemmän sisältöä. Sitten tämä näkymä pisti silmään. Harvan mäntykangasmetsän reunan takana oli metsänhakkuu alue, jota vasten suunnittelemani siluettikuvan iltataivasta vasten voisi ottaa. Toivoin dramaattista pilvitaivasta, mutta illalla oli varsin pilvetöntä.

Paikalla oli noin kuusi isoa uroskarhua, ja Ville seurasi niistä yhtä.

– On sattumaa, että karhun istuessa siinä korppi sattuu lentämään hyvään asentoon puiden väliin. Karhu ja korppi viihtyvät usein yhdessä, Ville kertoo.

Voittokuva on otettu Nikon D850 -kame­ralla ja 200 mm:n f/2 kiinteän polttovälin teleobjektiivilla.

– Tässä taisin vähän himmentää, jotta eri etäisyydellä olevat puut olisivat mahdollisimman tarkkoina kuvassa.

Suomalainen luontokuvaus on Villen mielestä tänään monipuolista ja kattaa melko hyvin kaikki Suomen eläinlajit.

– Mielestäni hyvä luontokuva on sellainen, että siinä on tunnelmaa sekä sisältöä ja sen pitää kertoa tarinaa.

Vuoden Luontokuva -kilpailu järjestettiin 39. kerran. Kilpailussa oli yhdeksän sarjaa, muun muassa maisemat, linnut ja teoksia luonnosta.

Vuoden Luontokuva 2019 -kärki

Kasvit ja sienet

Sarjavoittaja: Tulevaisuutta etsimässä,  Markku Pihlajaniemi ​
2. palkinto: Metsän kansa, Matti Helin

Linnut

Sarjavoittaja: Räntäkuovit, Raija Väyrynen
2. palkinto: Soidinmenot, Tomi Valtonen

Maisemat

Sarjavoittaja: Saanan ensilumi, Pekka Tuuri
2. palkinto: Lumimyrsky, Mika Honkalinna

Nisäkkäät

Sarjavoittaja + Vuoden luontokuva 2019: Karhu ja korppi, Ville Heikkinen
2. palkinto: Ilveksen rusakkojahti,  Reijo Orava

Muut eläimet

Sarjavoittaja: Manteri, Juha Haanpää
2. palkinto: Perhostanssi, Lassi Kujala

Luonto ja ihminen

Sarjavoittaja: Melonta, Juha Kauppinen
2. palkinto: Vapaat sukeltajat, Jarno  Artika

Nuoret

Sarjavoittaja: Sudenpentu, Lasse Kurkela
2. palkinto: Vihreä tyrsky, Topi Lähteenmäki

Teoksia luonnosta

Sarjavoittaja: Heinässä heiluvassa, Stefan Gerrits
2. palkinto: Kilpikaarnametso, Antti  Haataja

Sommittelu ja muoto

Sarjavoittaja: Kelo, Lassi Ritamäki
2. palkinto: Pajukko, Anssi Hietaharju