Vain siksi, että kasvit ovat vihreitä ja osaavat yhteyttää, maapallolla on happea hengitettäväksi. Mutta siihen tarvitaan aurinkoa ja kukat ovat auringon lapsia niin kuin me kaikki.” (Leena Krohn: Auringon lapsia)

Myös valokuvat ovat auringon lapsia. Valokuvan alkuperä on fotokemiallinen ja me pimiötaiteilijat vaalimme tätä tekniikkaa. On hämmentävää kuinka samankaltainen tämä prosessi on fotosynteesin kanssa. Molemmat muodostuvat kahdesta vaiheesta: valoreaktioista / valon kuvaamisesta ja pimeäreaktioista / pimiötyöskentelystä. Fotosynteesin ensimmäisessä vaiheessa valoherkkä lehtivihreä sitoo auringon energian molekyyleihin (valon osuessa filmin valoherkkiin hopeahalideihin syntyy reaktio minkä seurauksena filmille muodostuu latentti, näkymätön kuva), tätä seuraa pimeäreaktiot, jolloin talteen otetun energian avulla hiilidioksidista syntetisoidaan hiilihydraatteja ja sivutuotteena syntyy happea (valotettu filmi kehitetään ja kuva muuttuu näkyväksi negatiiviksi, pimiössä tästä negatiivista vedostetaan valokuva ja sivutuotteena saattaa syntyä taidetta).

Fotokemiallisessa prosessissa valo kuolee ja syntyy monta kertaa. Ensin valonsäteet syntyvät auringossa, sitten ne häviävät matkallaan, kunnes osuvat kohteeseensa ja syntyvät valoksi, siirtyvät ajasta ikuisuuteen tallentuessaan filmiruudulle, syntyvät taas uudelleen suurennuskojeen valossa ja kuolevat paperilla, lopulta kun viimeistelty vedos laitetaan esille ja valaistaan, niin alkuperäiset valonsäteet elpyvät kuin kukat vedessä.* * Robert Bresson: Merkintöjä kinematografiasta