Wilma Hurskaisen näyttelykokonaisuus käyttää lähtökohtanaan hevosen ja ihmisen välistä suhdetta. Tämä suhde voi olla sopimuksenvarainen: esimerkiksi amerikkalaisen cowboy-kulttuurin työhevoset pysyvät paikallaan, kun toinen niiden ohjista lepää maassa. Hevosia ei tarvitse sitoa kiinni, vaan ne opetetaan kunnioittamaan sopimusta. Tämä herättää kysymyksiä vapaasta tahdosta ja vastuuntunnosta.

Eri eläinlajeilla on ihmisen silmissä omat kulttuuriset konnotaationsa, mutta lisäksi eläin on kuin peili, jossa ihminen voi nähdä oman heijastuksensa. Ja ihminen rakastaa omaa kuvajaistaan. Eläin on kuitenkin välinpitämätön ihmisen identiteettikamppailuja ja määrittely-yrityksiä kohtaan. Eläin pysyy itsenään – ja jos ei pysy, syynä eivät ole epäonnistuneet metafyysiset pyrinnöt, vaan yleensä ihmisen puuttuminen sen elämään. Mitä välineellisempi ihmisen asenne eläintä kohtaan on, sitä epäselvemmäksi ja likaisemmaksi peili muuttuu.